Ukrainan on ehkä hyväksyttävä epäreilu rauha – sota ei saa jatkua loputtomiin

Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa on jatkunut liian pitkään. Olen aiemmin suhtautunut ymmärtäväisesti Venäjän näkemyksiin konfliktin juurisyistä, kuten lännen laajentumispolitiikasta ja turvallisuusintresseistä. Mutta nyt – tuhansien kuolleiden ja miljoonien pakolaisten jälkeen – on aika pysähtyä ja arvioida, missä olemme ja mihin olemme menossa. Sota on muuttunut alkuperäisestä muodostaan. Se ei enää aja kenenkään todellista etua. Kärsimystä on liikaa.

Venäjän tuore viesti valmiudesta tulitaukoon nykyisillä rintamalinjoilla herättää ristiriitaisia tunteita. Yhtäältä se tarjoaa mahdollisuuden pysäyttää tappaminen, mutta toisaalta se ei perustu reiluun rauhaan. Se perustuu siihen, että Venäjä saisi pitää jo valtaamansa alueet – käytännössä palkkiona hyökkäyksestä. Silti, vaikka se tuntuu epäreilulta, joudun myöntämään itselleni, että Ukrainan on ehkä hyväksyttävä osa näistä ehdoista, mikäli halutaan pysäyttää verenvuodatus.

Sota ei enää palvele ketään

Tämä ei tarkoita sitä, että hyväksyisin Venäjän toimet. Päinvastoin – kritisoin niitä nyt voimakkaammin kuin koskaan ennen. Se, että Venäjä käyttää tulitaukoehdotuksia osana strategista peliään, ei ole rauhantahtoa vaan laskelmoitua politiikkaa. Iskut siviilikohteisiin jatkuvat samaan aikaan kun diplomaattisia signaaleja lähetetään. Tämä ristiriita osoittaa, että puheet ja teot ovat kaukana toisistaan.

Kuitenkin, rehellisyyden nimissä, on myönnettävä myös se, että Ukrainan mahdollisuudet täydelliseen voittoon vähenevät päivä päivältä. Sotaväsymys kasvaa, aseavun virtaus lännestä hidastuu ja kansainvälinen huomio on siirtymässä muihin konflikteihin. Vaikka oikeudenmukaisuus vaatisi, että Ukraina saa kaikki alueensa takaisin ja täyden kansainvälisen tukensa, todellisuus voi olla toinen. Täydellinen oikeus ja geopoliittinen realismi eivät usein kulje käsi kädessä.

Ukrainan vaikea valinta

Ukrainan täytyy nyt punnita, kumpi on tärkeämpää: jatkuva sota, jossa tavoitellaan kaikkien alueiden takaisinvaltaamista – vai katkera mutta mahdollisesti pysyvä rauha, jossa osa tavoitteista menetetään. Tämä ei ole moraalisesti helppo valinta. Se tarkoittaa luopumista osasta omaa aluettaan, mahdollisesti myös Nato-jäsenyyshaaveista. Se voi tarkoittaa valtiolle symbolisesti nöyryyttävää kompromissia. Mutta se voi myös pelastaa tuhansien ihmisten hengen ja estää maan totaalisen tuhoutumisen.

Rauha ei ole aina oikeudenmukainen. Eikä se ole koskaan täysin reilu, kun toinen osapuoli on käyttänyt raakaa voimaa ja toinen on puolustautunut henkensä edestä. Mutta rauha voi silti olla ainoa järkevä ratkaisu tilanteessa, jossa kumpikaan osapuoli ei voi saavuttaa täyttä voittoa ilman katastrofaalisia seurauksia.

Lännen vastuu

Myös länsimaiden on nyt oltava rehellisiä. Ei riitä, että toistetaan iskulauseita tuesta Ukrainalle. On kerrottava selkeästi, missä menevät lännen rajat – mitä ollaan valmiita tekemään, ja mitä ei. Jos Ukraina tietää, ettei sen Nato-jäsenyys ole realistinen enää tässä tilanteessa, se voi lopettaa energian kuluttamisen siihen tavoitteeseen. Jos sotilaallinen tuki ei enää kasva, se on sanottava ääneen. Epämääräiset lupaukset eivät auta, ne vain pidentävät konfliktia ja synnyttävät vääriä odotuksia.

Lännen tärkein tehtävä nyt on tukea Ukrainaa aidon, mutta realistisen rauhan löytämisessä. Rauhan, jossa Ukraina ei alistu täysin Venäjän tahtoon, mutta jossa molemmat osapuolet voivat lopettaa taistelun ilman kasvojen menettämistä. Tällainen rauha ei ole täydellinen – mutta se voi olla kestävä.

Minun muuttunut näkemykseni

Olen aikaisemmin ajatellut, että Venäjän näkökulma ansaitsee tulla kuulluksi – että länsi teki virheitä, jotka johtivat konfliktiin. En kiellä tätä vieläkään, mutta se ei oikeuta hyökkäystä. Se ei oikeuta kuolemia, tuhoa tai miehitystä. Nyt kun Venäjällä on tilaisuus osoittaa haluaan rauhaan, sen on tehtävä se selkeästi. Eikä pelkästään sanoilla – vaan teoilla.

Samalla minun on hyväksyttävä, että jos haluamme rauhaa, se ei välttämättä ole sellainen kuin toivoimme. Ukrainan on ehkä tehtävä raskaita kompromisseja. Se on julmaa, mutta joskus rehellinen rauha voi olla arvokkaampi kuin oikeudenmukainen sota.

Lopuksi

Tämä sota on muuttanut näkemyksiäni. En enää katso sitä vain suurvaltapelinä tai historiallisena ristiriitana. Katson sitä inhimillisen kärsimyksen kautta. Sota on tuhonnut jo tarpeeksi – nyt tarvitaan ratkaisu, vaikka se olisi epätäydellinen. Rauhan aika on nyt. Ei täydellisyyden nimissä, vaan inhimillisyyden vuoksi.