Työntekijästä tuli ongelma – oikeistohallitus jatkaa irtisanomisen normalisointia

Kesähelteiden keskellä suomalainen politiikka paljastaa jälleen todelliset kasvonsa. Hallituksen riveissä kuohuu, ja pintaan nousevat tutut, likaiset temput: työntekijän turvan purkaminen, ilmastovastuun vesittäminen ja markkinauskovaisuuden epäpyhä liitto. Mutta älkää antako kiistojen hämätä – nyt ei väännetä siitä, kuka sai enemmän ääniä puoliväliriihessä, vaan siitä, kenellä on oikeus olla turvassa työpaikallaan.

Kun oikeisto riitelee, työntekijä häviää. Kun hallituksen kokoomuslainen ydin puskee eteenpäin lakia, jonka tarkoituksena on helpottaa henkilöperusteista irtisanomista, kyse ei ole enää teknisestä sääntelystä. Kyse on moraalisesta valinnasta. Millaista yhteiskuntaa me rakennamme, jos yhä useampi voi menettää elantonsa yksipuolisen ja epämääräisen ”alisuoriutumisen” vuoksi? Mitä tapahtuu, kun työelämä muuttuu entistä enemmän kilpailuksi siitä, kuka jaksaa hymyillä hiljaa, vaikka oikeudet poljetaan?

Kokoomus kutsuu tätä ”rekrytointirohkeudeksi”. On vaikea keksiä sanaa, joka paljastaisi ideologisen sumutuksen yhtä tehokkaasti. Työnantajille annetaan lisää valtaa ja työntekijöiltä viedään perusta, mutta puhutaan silti rohkeudesta – aivan kuin epävarmuus ja pelko olisivat uuden nousun reseptejä. Tämä ei ole rohkeutta, vaan kylmää kalkyylia: mahdollisuus päästä eroon kenestä tahansa, koska työtahti, persoona tai mielipide ei satu miellyttämään.

Ja keskellä tätä kaikkea perussuomalaiset keksivät esittää, että nyt viimein he puolustavat duunaria. Mutta tämä on silmänkääntötemppu. Saman puolueen ministerit ovat olleet mukana hyväksymässä sosiaaliturvaleikkauksia, kurittamassa pienituloisia ja lyömässä maahanmuuttajataustaisia työntekijöitä sääntelyn rajoissa ja sen ulkopuolella. Heidän äkillinen huolensa alisuoriutumisen määritelmästä ei kumpua periaatteista vaan paniikista. Kannatus matelee ja takki on kääntynyt liian usein. Kansa alkaa huomata, että protestipuolueesta tuli porvaripolitiikan sylikoira.

Ei siis ihme, että kesäkiista on syntynyt. Mutta kyse ei ole vain hallituksen sisäisestä dynamiikasta. Kyse on arvoista. Onko suomalainen työelämä paikka, jossa ihmistä arvostetaan, vai onko se pelkkä tehokkuusmittari, jossa suojattomimmat murskataan hiljaa?

Irtisanomisen helpottaminen henkilöperusteisesti on vain yksi luku hallituksen suuremmassa kertomuksessa, jossa yhteiskuntaa viedään järjestelmällisesti kohti eriarvoisuutta. Taksilaki, ilmastostrategian vesittäminen, terveydenhuollon yksityistäminen, asumistuen leikkaukset – kaikki nämä osoittavat samaan suuntaan: vahvempi vie, heikompi vikisee. Tässä maailmassa työväestö ei ole kumppani vaan kulu. Ihminen ei ole subjekti vaan objekti – korvattava, ohitettava, unohdettava.

Oikeisto ei tee tätä vahingossa. Tämä on ideologinen valinta, ja se tehdään silmät auki. Työelämä halutaan muuttaa paikaksi, jossa epävarmuus pakottaa ihmiset pysymään hiljaa. Jos et ole tyytyväinen, olet seuraava joka lähtee. Jos et hymyile tarpeeksi, sinut voidaan tulkita huonoksi ilmapiirille. Jos sairastut, voit olla ”tehoton”. Jos jäät jälkeen, et ole enää hyödyllinen. Ja sitten olet ulkona.

Mutta ihmisarvo ei saa olla kiinni työtahdista, persoonasta tai siitä, miellyttääkö esimiestä. Työntekijän oikeus turvaan ja oikeudenmukaiseen kohteluun on yhteiskunnan selkäranka. Ja jos tuo selkäranka murtuu, murtuu koko yhteiskunta.
 

On helppo väittää, ettei lakihankkeella ole suurta vaikutusta. Että kyse on vain marginaalisesta sääntelystä. Mutta juuri tällaisista marginaaleista on rakennettu historian synkimmät politiikat. Kun oikeuksia puretaan vähän kerrallaan, ihmiset turtuvat. Ja lopulta herätään yhteiskuntaan, jossa tavallisella työntekijällä ei ole enää varaa sanoa vastaan.

Tätä taustaa vasten on selvää, että vasemmistolaisen liikkeen – oli sen nimi mikä tahansa – täytyy olla rohkeasti työntekijän puolella. Ei taktisista syistä, ei gallupien vuoksi, vaan siksi, että joku tämän maan poliittisista voimista muistaa vielä, miksi meillä on työlainsäädäntöä, miksi on ammattiliittoja ja miksi ihmisen arvo ei saa koskaan riippua hänen työpanoksestaan yksin.

Kun kokoomus ja perussuomalaiset riitelevät keskenään, meidän on muistettava, että tämä ei ole näytelmä, vaan todellisuutta. Taustalla ratkotaan kohtalonkysymyksiä. Ja jos annamme tämän lakihankkeen mennä läpi, avaamme portin yhä rajummalle työelämän eriarvoistumiselle.

On aika lopettaa työntekijän syyllistäminen ja aloittaa yhteiskunnan rakentaminen, jossa työ on turvattu, ihmisarvo kunnioitettu – ja tulevaisuus jaettu oikeudenmukaisesti.