Suostumus ei ole hiljaisuutta – Suomen on aika suojella haavoittuvia oikeasti

Tuore tapaus, jossa oikeus hylkäsi raiskaussyytteet kolmea miestä vastaan, on herättänyt perusteltua raivoa ja epätoivoa. Alaikäinen tyttö, joka oli toimitettu sairaalaan yli kahden promillen humalassa, päätyi miesten mukaan metsään. Siellä alkoi seksuaalinen teko, jonka tuomioistuin ei katsonut raiskaukseksi. Miksi? Koska ei ollut tarpeeksi selkeää "ei:tä". Mutta miten voisi olla, kun ihminen on siinä tilassa, jossa ei saisi edes ajaa autoa, saati tehdä päätöksiä omasta kehostaan?

Suomessa ajokyky katsotaan merkittävästi heikentyneeksi jo 0,5 promillen humalassa. Laki suojaa liikenteessä kaikkia – niin humalassa olevaa kuljettajaa kuin muita tiellä liikkujia. Mutta mitä tapahtuu, kun kyseessä on seksuaalinen päätös, jossa mukana on henkilö, joka on niin vahvassa humalassa, että hänet tuodaan ambulanssilla sairaalaan?

Tässä tapauksessa tytön veren alkoholipitoisuus oli 2,05 promillea. Lääketieteellisesti tämä tila merkitsee merkittävää sekavuutta, pahoinvointia ja kyvyttömyyttä hallita omaa toimintaa. Silti oikeus katsoi, ettei tilanne ollut niin vakava, etteikö tyttö olisi voinut antaa suostumustaan. Tämä herättää perustellun kysymyksen: miten voimme suojella kaikkein haavoittuvimpia, jos oikeus ei tunnusta tilan vaikutusta kykyyn suostua?

Valitettavasti tämä ei ole yksittäistapaus. Seksuaalinen väkivalta on Suomessa edelleen yleistä. THL:n (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos) mukaan joka kolmas nainen on kokenut seksuaalista väkivaltaa elämänsä aikana. Poliisin tietoon tulee vain murto-osa tapauksista – usein pelko, häpeä ja epäluottamus järjestelmään estävät uhria hakemasta oikeutta.

Moni nainen pelkää – ja syystä. Pelko ei aina liity pimeisiin kujiiin, vaan myös siihen, mitä tapahtuu omassa kodissa, parisuhteessa tai tuttavapiirissä. Tutkimukset osoittavat, että suurin osa seksuaalirikoksista tapahtuu uhrin ja tekijän ollessa ennestään tuttuja. Tämä tekee tilanteesta entistä monimutkaisemman: voiko todella suostua, jos on sosiaalisen tai psykologisen paineen alaisena?

Oikeustapaukset, joissa syylliset vapautetaan, koska uhri ei ole "sanonut ei:tä tarpeeksi selvästi", osoittavat oikeusjärjestelmän sokeutta todellisuudelle. Harva ymmärtää, miten traumaattinen ja lamaannuttava tilanne seksuaalinen väkivalta on. Moni uhri jää hiljaiseksi, jähmettyy tai yrittää vain selviytyä. Tämä ei ole suostumusta. Tämä on selviytymisreaktio.

Kun oikeusjärjestelmä kaipaa "selkeää ei:tä", se sivuuttaa sen, että ei-sanominen ei ole aina mahdollista. Lainsäätäjien tarkoitus oli tuoda suostumusperustaisuuteen selkeys: vain kyllä tarkoittaa kyllä. Silti oikeuskäytäntö näyttää olevan jäljessä.

On aika uudistaa paitsi lakia, myös sen soveltamista. Oikeuslaitoksen koulutus on päivitettävä niin, että suostumuksen merkitys ja uhrin tila ymmärretään oikein. Terveydenhuollon asiantuntijoiden lausunnot tulee ottaa vakavasti, kun arvioidaan päihtymyksen vaikutuksia suostumiskykyyn.

Lisäksi on panostettava ennaltaehkäisyyn ja asenteiden muuttamiseen. Seksuaalikasvatuksen tulee kattaa suostumuksen perusteet – ei vain kouluissa, vaan myös aikuisten keskuudessa. Tarvitaan kampanjoita, jotka tekevät selväksi: hiljaisuus ei ole lupa. Epäröinti ei ole lupa. Lamaantuminen ei ole lupa.

Suomalaiset naiset eivät halua pelätä. He haluavat voida elää, liikkua ja rakastaa ilman pelkoa hyväksikäytöstä, väkivallasta tai oikeuden välinpitämättömyydestä. Tämä ei ole liikaa vaadittu. Meillä on velvollisuus rakentaa yhteiskunta, jossa jokaisen keho on hänen omansa – myös silloin, kun hän on haavoittuvassa tilassa.

Suostumus ei voi olla oletus. Se on oltava selkeä, vapaaehtoinen ja ymmärrettävä – ja ennen kaikkea mahdollinen. Jos henkilö on niin päihtynyt, ettei hän voi kävellä suoraan tai vastata yksinkertaisiin kysymyksiin, hän ei voi myöskään suostua seksiin. Piste.