Suomi hylkäsi Ottawan sopimuksen – mutta minä en aio vaieta

19.06.2025
Kun luin, että eduskunta on päättänyt irtautua Ottawan henkilömiinakieltosopimuksesta, en voinut kuin pysähtyä. Tunsin ahdistusta ja epäuskoa. Miten on mahdollista, että Suomi, maa joka on rakentanut mainettaan rauhan ja kansainvälisen oikeuden puolustajana, valitsi nyt tien, joka vie meitä aivan toiseen suuntaan?

Ottawan sopimus ei ole mikä tahansa paperi. Se on kansainvälisesti merkittävä ihmisoikeussopimus, jonka tavoite on yksiselitteinen: poistaa maailmasta ihmishenkiä uhkaavat ja siviiliväestöön kohdistuvat henkilömiinat. Se on sopimus, jolla halutaan turvata viattomien ihmisten elämä, ennen kaikkea lasten ja perheiden arki konfliktialueilla. Suomen päätös irtautua tästä sopimuksesta ei ole vain tekninen puolustuspoliittinen ratkaisu – se on moraalinen takaisku.

Kansainvälinen oikeus ei ole buffet – sitä ei voi valikoida mielensä mukaan


Kun maa kuin Suomi päättää irtautua tärkeästä kansainvälisestä sopimuksesta, se antaa muille maille signaalin: sääntöihin ei tarvitse sitoutua, jos ne eivät enää tunnu sopivilta. Tämä on vaarallinen viesti. Kansainvälinen sääntöpohjainen järjestelmä toimii vain, jos kaikki sitoutuvat siihen, myös vaikeina aikoina.

Usein kuulee sanottavan, että geopoliittinen tilanne on muuttunut, ja siksi tarvitaan joustavuutta. Mutta juuri kriisiaikoina meidän on pidettävä vieläkin tiukemmin kiinni sopimuksista, jotka suojelevat ihmisyyttä. Jos jokainen maa tekee yksipuolisia ratkaisuja silloin kun sodan uhka kasvaa, koko kansainvälinen järjestelmä murenee. Suomi on nyt osaltaan ottanut askeleen tähän suuntaan – ja se satuttaa.

Suomi tarvitsee sääntöpohjaisuutta – ei asevarustelun normalisointia


Minä uskon, että pienen valtion suurin turva ei ole aseet vaan kansainvälinen yhteistyö ja sopimuksiin perustuva vakaus. Ottawan sopimus on osa tätä turvaa. Sen hylkääminen tarkoittaa, että Suomi ei enää pidä kiinni periaatteesta, jonka mukaan siviilien suojeleminen sodan seurauksilta on ehdoton arvo. Tämä ei ole pelkkä puolustuspoliittinen linjaus – tämä on arvovalinta.

Samalla pelkään, että tämä päätös toimii esimerkkinä tulevaisuudessa: jos tilanne vaikeutuu, voidaanko silloin luopua muistakin sopimuksista? Ehkä Geneven sopimuksista? Entä muista aseiden rajoituksiin liittyvistä sitoumuksista? Kun normit alkavat murtua, ei tiedä mihin asti liukumäki vie. Suomen pitäisi olla maa, joka vahvistaa kansainvälisiä normeja – ei se, joka ensimmäisenä astuu syrjään.

 


Mielipiteeni on selvä – ja Vasemmistoliiton kanta on oikea


Tässä asiassa olen täysin Vasemmistoliiton linjoilla. Meidän edustajamme olivat ainoita, jotka yksiselitteisesti puolustivat Ottawan sopimusta. He näkivät, että turvallisuus ei synny lisäämällä aseita, vaan vahvistamalla yhteistyötä ja rauhan rakentamista. He seisoivat niiden periaatteiden takana, joista Suomi on aiemmin ollut ylpeä: kansainvälinen oikeus, ihmisarvon kunnioitus ja humanitaarinen vastuu.

Tiedän, että moni puolustaa päätöstä irtautua sopimuksesta sotilaallisista syistä. Mutta minä kysyn: milloin aseet alkoivat olla tärkeämpiä kuin ihmisoikeudet? Milloin me aloimme uskoa, että turvallisuutta rakennetaan miinoilla, jotka eivät erota taistelijaa ja lasta? Milloin me unohdimme, että rauhan puolustaminen on rohkeutta – ei heikkoutta?

En aio vaieta – Suomi voi vielä valita toisin
 

Tämän päätöksen jälkeen ei voi enää sanoa, että Suomi olisi kaikissa tilanteissa kansainvälisen oikeuden puolustaja. Mutta minä uskon, että linjaa voidaan vielä korjata. Kansalaisyhteiskunta, poliitikot, rauhanjärjestöt ja jokainen meistä voi nostaa ääntään. Me voimme vaatia, että Suomi palaa sopimukseen. Me voimme muistuttaa, että turvallisuus ilman moraalia on tyhjää.

Ottawan sopimus ei ole vain juridinen teksti. Se on ihmisten elämää suojeleva sitoumus. Ja jos emme nyt nouse sen puolustajiksi, kuka nousee? Minä en aio vaieta. En hyväksy tätä päätöstä. Ja tiedän, etten ole yksin.

Share