Viime päivinä keskustelu Suomen ulkopolitiikasta ja sen linjauksista Lähi-idän kriisin suhteen on saanut uusia sävyjä, kun ulkoministeri Elina Valtonen esiintyi BBC:n suorassa haastattelussa. Toimittajan kysymykseen siitä, ovatko Israelin toimet Gazassa luokiteltavissa sotarikoksiksi – ottaen huomioon, että miljoonat ihmiset, mukaan lukien lapset, kärsivät nälästä ja jatkuvasta pommituksesta – ministeri vastasi lyhyesti toteamalla, että kyseessä on "tragedia".
Tämä yksisanaiseksi jäänyt vastaus on herättänyt voimakasta kritiikkiä sekä sosiaalisessa mediassa että poliittisten kommentaattorien piirissä. Kritiikin kärki ei kohdistu ainoastaan siihen, mitä sanottiin – vaan myös siihen, mitä jätettiin sanomatta.
Tragedia vai tietoinen toiminta?
Tragedia-sanalla on painava kaiku. Se tuo mieleen tapahtumat, jotka ovat sattumanvaraisia, ennalta arvaamattomia ja usein ilman yksittäistä syyllistä. Mutta kun kyse on vuosia jatkuneesta kriisistä, jossa siviilit – ja erityisesti lapset – joutuvat toistuvasti iskujen kohteeksi, kysymys kuuluukin: missä vaiheessa puhdas kärsimys lakkaa olemasta vain traagista, ja muuttuu kansainvälisen oikeuden näkökulmasta rikolliseksi?
Gazan alueella YK:n ja useiden riippumattomien järjestöjen raportit ovat viitanneet toistuviin kansainvälisen humanitaarisen oikeuden loukkauksiin. Sairaalat, koulut, ja pakolaisleirit ovat joutuneet iskujen kohteiksi. Lääkintätarvikkeita, ruokaa ja puhdasta vettä on estetty pääsemästä alueelle kuukausien ajan. Tämä ei ole vain seurausta kaoottisesta sodankäynnistä – se vaikuttaa suunnitellulta, systemaattiselta eristämiseltä.
Hiljaisuus ja poliittinen epämukavuus
Monet suomalaiset kansalaiset kysyvät nyt oikeutetusti: miksi Suomen hallitus – tai tarkemmin sanottuna sen ulkopoliittinen johto – ei uskalla sanoa asioita niiden oikeilla nimillä? Onko kansainvälisten suhteiden tasapainottelu vienyt mennessään moraalisen selkärangan?
Ulkoministerin rooliin kuuluu paitsi Suomen edustaminen kansainvälisesti, myös arvojen esiin tuominen vaikeissa tilanteissa. On ymmärrettävää, että valtioiden välisten suhteiden diplomatia on herkkää, mutta missä menee raja kompromissien ja vastuullisuuden välillä?
Tällä hetkellä Gazassa kuolee viattomia lapsia päivittäin. On vaikea kuvitella, miten nämä lapset voisivat olla turvallisuusuhka kenellekään. Silti he joutuvat maksamaan korkeimman hinnan konfliktista, johon heillä ei ole osaa eikä arpaa. Suomalaisten äänestäjien on aiheellista kysyä: miksi oma ulkoministerimme ei kykene sanomaan, että tällainen toiminta on väärin – tai ainakaan tunnustamaan, että mahdolliset sotarikokset tulisi tutkia puolueettomasti?
