Reservistä riviin? – Suomen työttömyyskriisin todelliset kasvot
22.05.2025
Kun pääministeri toteaa eduskunnassa, että "työvoima on reservissä", kaikuu lausahdus korvissani kylmänä ja etäisenä. Ikään kuin puhuttaisiin varastossa olevista työkoneista tai käyttämättömistä resursseista – ei ihmisistä, joiden elämäntarinat ja kohtalot ovat monimutkaisia kudelmia toiveista, vastoinkäymisistä ja yrityksistä.
Tilastot puhuvat karua kieltään. Työ- ja elinkeinoministeriön ennusteet kertovat pitkäaikaistyöttömyyden kasvavan 135 500 henkilöön vuoden 2025 loppuun mennessä. Se tarkoittaa 18 prosentin nousua nykyisestä tasosta. Työttömyys on kahden vuoden aikana kasvanut yli 80 000 suomalaisella, ja ennusteiden mukaan "reservissä" olevia työttömiä on pian yli 300 000. Nämä luvut lähentelevät 1990-luvun laman jälkeisiä ennätystasoja.
Silti hallitus jatkaa leikkauspolitiikkaansa ja sosiaaliturvaheikennysten vimmattua tahtia. Toimet tuntuvat olevan kuin suoraan oppikirjasta, jonka nimi on "Kuinka syventää taantumaa ja inhimillistä kärsimystä samanaikaisesti".
Vaalikampanjan aikana kuulimme ylitsevuotavia lupauksia: 100 000 uutta työpaikkaa, talouden nousu, parempaa huomista. Mitä saimme? Työllisyystilastojen jyrkän heikkenemisen, sosiaaliturvaleikkauksia ja mantran työvoiman "reserviydestä" – ikään kuin työttömät olisivat vapaaehtoisesti jonkinlaisessa lepotilassa odottamassa aktivointia.
Todellisuus on toisenlainen. Se on epätoivoisia työnhakuja, nöyryyttäviä työhaastatteluja, pätkätöitä, joista ei saa elantoa, ja jatkuvaa taloudellista epävarmuutta. Se on sitä, että joka kuukausi valitset, maksatko vuokran vai ostatko lääkkeet. Se on sitä, että tuijotat kattoa öisin miettien, miten selviät seuraavasta päivästä.
Kun hallitus vetoaa heikkoon suhdanteeseen, on syytä huomauttaa, että muualla Euroopassa työllisyys on samaan aikaan kasvanut. Suomen työttömyyskriisi ei ole välttämätön luonnonvoima. Se on seurausta tietoisista poliittisista valinnoista, joissa leikkaukset ja kurjistaminen on nähty ainoina lääkkeinä talouden elvyttämiseen.
On hämmästyttävää, että vaikka ministeriön oma ennuste arvioi työttömyyden pahenevan, hallitus jatkaa itsepintaisesti samalla linjalla. Sosiaaliturvaleikkausten ja työelämäheikennysten piti tuoda 100 000 uutta työpaikkaa. Sen sijaan työttömien määrä on kasvanut kolminkertaisesti. Silti uusia kiristyksiä työttömyysturvaan ja toimeentulotukeen valmistellaan kaiken aikaa.
Me tiedämme, että tämä ei toimi. Historia sekä Suomessa että maailmalla osoittaa, että tällainen politiikka ainoastaan syventää taantumaa ja lisää inhimillistä kärsimystä. Se ei luo työpaikkoja – se tuhoaa ne. Se ei aktivoi – se lamaannuttaa.
Kun ihmiseltä viedään taloudellinen turva, hän ei muutu yhtäkkiä innovatiiviseksi yrittäjäksi tai kysytyksi työntekijäksi. Sen sijaan hän vajoaa selviytymismoodiin, jossa pitkäjänteinen suunnittelu ja itsensä kehittäminen käyvät mahdottomiksi. Jokainen energia suuntautuu päivästä selviytymiseen. Miten voisit kouluttautua, jos et pysty edes syömään kunnolla?
Tarvitsemme täyskäännöksen politiikkaan. Leikkaamisen sijaan tarvitsemme aktiivista elinkeinopolitiikkaa, panostuksia vihreään siirtymään ja rakennusalan elvytyspakettia. Työttömyysturvan ja asumistuen suojaosat on palautettava, jotta myös lyhytkestoista ja osa-aikaista työtä kannattaisi ottaa vastaan. Aikuiskoulutustuki on palautettava ja työvoimapalveluita vahvistettava.
Kuulen jo vastaväitteet: "Mistä rahat?" Kysymys on relevantti, mutta paljon relevantimpi kysymys kuuluu: "Mistä rahat, jos emme tee mitään?" Jokainen työttömänä oleva ihminen maksaa yhteiskunnalle sekä tukien että saamatta jäävien verotulojen muodossa. Pitkittynyt työttömyys johtaa usein terveys- ja mielenterveysongelmiin, jotka maksavat entistä enemmän. Puhumattakaan siitä inhimillisestä hinnasta, jota ei voi mitata euroissa.
Kun pääministeri sanoo "työvoima on reservissä", hän unohtaa, että reservissä on ihmisiä – vanhempia, lapsia, naapureita, ystäviä. Heillä on osaamista, tahtoa ja potentiaalia. Mutta potentiaali ei realisoidu kurjistamalla ja leikkaamalla. Se realisoituu investoimalla ja kannustamalla.
Jos hallitus jatkaa nykyisellä linjallaan, entistä useampi suomalainen jää "reserviin" ilman työtä. Ja mitä pidempään ihminen on "reservissä", sitä vaikeampi hänen on sieltä nousta. Syntyy kumuloituvia ongelmia, jotka maksavat yhteiskunnalle moninkertaisesti verrattuna siihen, mitä olisi maksanut niiden ennaltaehkäisy.
On aika tunnustaa, että nykyinen suunta on väärä. Työttömyyden hoitoon tarvitaan kokonaisvaltainen lähestymistapa, joka huomioi sekä työn kysynnän että tarjonnan, sekä rakenteet että yksilöt. Tarvitaan pitkäjänteistä teollisuuspolitiikkaa, vahvoja investointeja infrastruktuuriin, koulutukseen ja tutkimukseen. Tarvitaan työelämän laatua parantavia uudistuksia, jotka tekevät työstä kannattavaa ja mielekästä.
Ennen kaikkea tarvitaan näkemystä, että työttömät eivät ole yhteiskunnan taakka vaan käyttämätön voimavara. Ei "reservi", jonka voi unohtaa ja jota voi rankaista, vaan aktiivinen osa yhteiskuntaa, jonka potentiaali pitää saada käyttöön.
Sillä jos jatkamme nykyisellä tiellä, tulee hetki, jolloin "reserviläisten" määrä ylittää kriittisen pisteen. Silloin emme puhu enää vain taloudellisesta kriisistä, vaan myös henkisestä ja yhteiskunnallisesta kriisistä – luottamuspulasta, joka rapauttaa demokratian perustaa ja yhteiskuntarauhaa.
Minä uskon parempaan. Uskon, että voimme kääntää Suomen suunnan, jos vain poliittista tahtoa löytyy. Se vaatii rohkeutta tunnustaa, että nykyinen politiikka ei toimi. Se vaatii nöyryyttä kuunnella asiantuntijoita ja niitä, joita kriisi koskettaa.
Työttömyys ei ole luonnonvoima. Se on seurausta päätöksistä – ja siksi sitä voidaan myös päätöksillä korjata. Mutta niin kauan kuin puhumme ihmisistä "reservinä", olemme eksyksissä. Suomi tarvitsee politiikkaa, joka näkee ihmiset ihmisinä, ei numeroina tai resursseina.
Vain siten voimme rakentaa tulevaisuutta, jossa kukaan ei ole "reservissä" vaan kaikki ovat mukana rakentamassa yhteistä hyvinvointia. Se on mahdollista, mutta se vaatii suunnanmuutosta – ja se vaatii sitä nyt.