Pitäisikö Ukrainan suostua rauhanehtoihin? Pohdintaa sodasta, itsenäisyydestä ja Venäjän pelkokuvista NATO:n suhteen

Venäjän hyökkäys Ukrainaan vuonna 2022 on jättänyt pysyvän jäljen maailmanhistoriaan. Se on herättänyt valtavasti vihaa, surua ja solidaarisuutta Ukrainan puolella — mutta samalla se on myös monimutkainen tilanne, jossa yksinkertaiset selitykset eivät aina riitä.
Tässä blogipostauksessa pohdin epäsuositun näkemyksen: voisiko Ukrainan viisaampi ratkaisu pitkällä aikavälillä olla suostuminen rauhanehtoihin, vaikka se tarkoittaisi merkittäviä alueellisia menetyksiä?

Samalla avaan tarkemmin Venäjän historiallisia pelkoja NATO:n laajentumisesta, joita on syytä tarkastella vakavasti, jos haluamme todella ymmärtää sodan juurisyitä.

Venäjän hyökkäyksen taustat: enemmän kuin vallanhimoa?

Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, lännessä tapahtumaa kuvattiin pitkälti brutaalina imperialismina ja vallanhaluna. Tämä näkökulma ei ole täysin vailla perusteita, mutta se jättää huomiotta toisen tärkeän puolen: Venäjän syvän ja pitkäaikaisen pelon lännen sotilasliiton, NATO:n, laajentumisesta.

Neuvostoliiton romahdettua 1990-luvulla Venäjälle annettiin epäsuoria ja toisinaan jopa suoria lupauksia, ettei NATO laajentuisi entisten Varsovan liiton maiden alueelle. Kuitenkin 1999 ja 2004 NATO laajeni useiden entisten itäblokin maiden suuntaan. Puola, Baltian maat, Tšekki ja Unkari liittyivät liittoumaan. Myöhemmin myös keskustelu Ukrainan ja Georgian mahdollisesta NATO-jäsenyydestä nousi vakavasti esiin.

Venäjän näkökulmasta tämä kehitys näyttäytyi olemassaolon uhkana: he näkivät, että länsi rikkoi lupauksensa ja siirsi sotilaallisen infrastruktuurinsa yhä lähemmäs Venäjän rajoja. Historiallisesti Venäjä on ollut maantieteellisesti haavoittuvainen suurten tasankojensa takia, ja sillä on aina ollut tapana rakentaa puskurivyöhykkeitä turvatakseen itsensä hyökkäyksiltä. Siksi Ukrainalla, jolla on pitkä maaraja Venäjän kanssa, on ollut erityisen strateginen merkitys.

Vaikka lännessä saatetaan nähdä nämä pelot liioiteltuina tai keinotekoisina, Venäjän turvallisuusajattelussa ne ovat aitoja ja syvästi juurtuneita. Tämä ei tietenkään oikeuta hyökkäyssotaa — mutta se auttaa ymmärtämään, miksi konflikti syntyi ja miksi ratkaisu saattaa olla vaikeampi kuin pelkkä vetoomus oikeudenmukaisuuteen.

Miksi Ukrainan pitäisi harkita rauhanehtoja?

Ukraina on taistellut uskomattomalla rohkeudella oikeutensa puolesta. Sen itsenäisyys, kansallinen identiteetti ja vapaus ovat arvoja, joita täytyy kunnioittaa.
Mutta samalla täytyy kysyä: mikä on sodan lopullinen tavoite, ja onko se saavutettavissa ilman kohtuutonta hintaa?

Sota on jo nyt vienyt satojatuhansia ihmishenkiä, tuhonnut kokonaisia kaupunkeja ja ajanut miljoonia pakolaisiksi. Taloudellinen ja inhimillinen hinta kasvaa päivä päivältä. Pitkittyessään konflikti uhkaa myös horjuttaa lännen yhtenäisyyttä ja tukea Ukrainalle — erityisesti kun maailman huomio siirtyy uusiin kriiseihin.

Suostumalla rauhanehtoihin — vaikka se merkitsisi Donbassin alueen tai Krimin luovuttamista — Ukraina voisi säilyttää tärkeimmän saavutuksensa: oman itsenäisen valtion olemassaolon. Itsenäinen Ukraina, vaikka se olisi alueellisesti pienempi, voi toipua, rakentaa uudelleen ja kasvaa. Se voi vahvistaa demokratiaansa ja kehittää talouttaan rauhan aikana — mahdollisuuksia, joita jatkuva sota vie kauemmas päivä päivältä.

Rauhan valitseminen on rohkeuden teko

Historiassa on monia esimerkkejä kansoista, jotka ovat menettäneet alueitaan, mutta säilyttäneet identiteettinsä ja nousseet myöhemmin entistä vahvemmiksi. Menetykset ovat kipeitä, mutta ne eivät ole peruuttamattomia.
Toisaalta sodan jatkuminen voi johtaa vielä pahempiin seurauksiin: koko Ukrainan valtion romahtamiseen, miljoonien uusien pakolaisten aaltoon ja Euroopan turvallisuuden vakavaan heikentymiseen.

Rauhan valitseminen ei tarkoita antautumista. Se on harkittu päätös suojella sitä, mikä on korvaamattominta: elämää, tulevaisuutta ja itsenäistä olemassaoloa. Ukrainalaiset ovat jo osoittaneet maailmalle, että heidän vapautensa on arvo, jota ei voi murskata. Tämä saavutettu moraalinen voitto ei katoa, vaikka rauhansopimukseen jouduttaisiin suostumaan epätäydellisillä ehdoilla.

Lopuksi: Onko aika valita elämä sodan sijaan?

Sodan kauhuissa unohtuu helposti, että suurin voitto on lopulta rauha — ei pelkästään voitto taistelukentällä. Ukraina voi säilyttää vapautensa ja rakentaa uudenlaisen tulevaisuuden, mutta se edellyttää, että inhimillinen kärsimys asetetaan poliittisten tavoitteiden edelle.

Venäjän pelot NATO:n suhteen eivät synny tyhjästä. Vaikka emme hyväksy sodan keinoja, meidän täytyy ymmärtää konfliktin taustalla vaikuttavat syvät epäluulot ja historialliset kokemukset. Vain näin voimme rakentaa kestävämmän rauhan, jossa kaikki osapuolet tuntevat olonsa turvalliseksi.

Ehkä nyt olisi aika asettaa elämän suojeleminen kaiken muun yläpuolelle — ja valita tie, joka antaa ukrainalaisille mahdollisuuden hengittää rauhassa, kasvaa ja elää omana itsenään.