Perutaan 100 miljoonan leikkaus sosiaalipalveluista
18.11.2024
Sosiaalipalvelut, kuten lastensuojelu, päihdepalvelut ja mielenterveyspalvelut, ovat elintärkeitä osia yhteiskuntamme toimivuutta ja ihmisten hyvinvointia. Näiden palvelujen leikkaaminen vaarantaa paitsi yksilöiden, myös perheiden ja yhteisöjen tulevaisuuden. Näen tilanteen sellaisena, että lyhytnäköiset päätökset, kuten nyt suunniteltu 100 miljoonan euron leikkaus, aiheuttaisivat korjaamatonta vahinkoa pitkällä aikavälillä. Sen sijaan, että valtion taloudellista taakkaa yritetään keventää ottamalla pois resursseja haavoittuvimmilta, meidän tulisi miettiä, miten voimme investoida näihin palveluihin ja vahvistaa niiden laatua ja kattavuutta.
Miksi lastensuojelu, päihdepalvelut ja mielenterveyspalvelut ovat niin tärkeitä? Lastensuojelu on yhteiskunnan keino suojella lapsia, jotka elävät vaikeissa olosuhteissa. Kun resursseja leikataan, lastensuojelun työntekijöiden kuormitus kasvaa, mikä puolestaan heikentää heidän mahdollisuuksiaan auttaa apua tarvitsevia lapsia. Tämä voi johtaa siihen, että lapsia jää ilman tarvittavaa tukea ja turvaa, mikä puolestaan kasvattaa eriarvoisuutta ja syrjäytymisen riskiä.
Päihde- ja mielenterveyspalveluiden kohdalla leikkaukset näkyvät suoraan kasvavina ongelmina. Päihderiippuvuudet ja mielenterveyshäiriöt ovat monimutkaisia ilmiöitä, jotka vaativat monialaista ja pitkäjänteistä tukea. Jos palvelut eivät ole riittävästi saatavilla, ongelmat kärjistyvät ja aiheuttavat enemmän kustannuksia esimerkiksi terveydenhuollon ja rikosoikeusjärjestelmän kautta. Mielenterveyspalveluihin pääsy on jo nyt monin paikoin hidasta, ja leikkaukset vain pahentaisivat tilannetta.
On huolestuttavaa, että tällaisia päätöksiä, kuten tämä 100 miljoonan leikkaus, tehdään ilman, että niiden vaikutuksia arvioidaan riittävän syvällisesti. Leikkauspäätökset vaikuttavat siltä, että ne on tehty kiireessä tai pienessä piirissä, ilman laajaa yhteiskunnallista keskustelua. Eräässä taustakeskustelussa kuvailtiin, että päätös on syntynyt ”lyhytnäköisessä budjettikokouksessa, jossa suuret linjat päätetään kahvikupin ääressä”. Tämä kuvaus alleviivaa sitä, että tällaiset toimenpiteet eivät perustu kokonaisvaltaiseen ymmärrykseen yhteiskunnan tarpeista.
Kun puhumme julkisen sektorin menoista, on muistettava, että jokainen euro, joka sijoitetaan sosiaalipalveluihin, on investointi ihmisiin ja heidän tulevaisuuteensa. On olemassa lukuisia tutkimuksia, jotka osoittavat, että ennaltaehkäisevät palvelut säästävät pitkällä aikavälillä rahaa. Esimerkiksi jokainen euro, joka käytetään mielenterveyspalveluihin, tuottaa moninkertaisen säästön vähentyneinä sairauspäivinä ja parantuneena työkykynä.
Minä uskon, että meidän on käännettävä katseemme kohti pitkäjänteistä ajattelua ja tehtävä rohkeita päätöksiä ihmisten hyvinvoinnin puolesta. Tällainen 100 miljoonan säästö voi ensi silmäyksellä näyttää houkuttelevalta budjettikirjanpidossa, mutta se on kallis virhe, jonka kustannuksia maksamme vielä pitkään. Voimme varmistaa, että sosiaalipalvelut säilyttävät riittävän tason ja jopa paranevat, kunhan suuntaamme resursseja sinne, missä niillä on suurin vaikutus.
Tässä kontekstissa haluaisin ehdottaa, että ryhdymme kansalliseen keskusteluun siitä, miten voisimme rahoittaa nämä palvelut kestävästi. Ehkäpä ratkaisu löytyy esimerkiksi veropohjan laajentamisesta tai varallisuusveron palauttamisesta – ei siitä, että leikataan sieltä, missä apua kipeimmin tarvitaan. Kun pidämme huolta heikoimmista, pidämme huolta koko yhteiskunnasta.
Leikkausten sijaan meidän on investoitava siihen, mikä tekee yhteiskunnastamme vahvan ja inhimillisen: ihmisten hyvinvointiin ja tasa-arvoon. Jos me voimme perua tämän lyhytnäköisen leikkauspäätöksen, otamme askeleen kohti oikeudenmukaisempaa ja vastuullisempaa tulevaisuutta.