Kun poliitikot puhuvat taloudesta, he toistavat yhtä sanaa yhä uudelleen: kasvu. Talouden täytyy kasvaa. Mutta harvoin kukaan kysyy: miksi? Ja kenelle tämä kasvu on lopulta hyödyksi?
Ongelma on siinä, että kasvu ei automaattisesti tarkoita parempaa elämää. Viime vuosina talous on kasvanut, mutta samaan aikaan hoitajat uupuvat, koulutuksesta leikataan ja nuoret kamppailevat mielenterveysongelmien kanssa. Jos talous kasvaa, mutta ihmisten elämä ei parane, mitä hyötyä kasvusta on?
Mikä nykyisessä järjestelmässä mättää?
Nykytalous mittaa menestystä bruttokansantuotteella eli BKT:lla. Mutta BKT on kummallinen mittari. Se kasvaa aina, kun tapahtuu jotain, mikä maksaa rahaa – myös silloin, kun tapahtuu huonoja asioita.
Jos öljyvuoto saastuttaa meren, BKT kasvaa, koska siivousoperaatiot, oikeudenkäynnit ja korjaustyöt maksavat rahaa. Kun metsiä hakataan tai valmistetaan aseita, BKT kasvaa. Mutta tekeekö tämä maailmasta oikeasti paremman paikan?
Tämä on järjetöntä. Mittaamme menestystä väärin – kuin mittaisimme koulun onnistumista sen mukaan, kuinka paljon siellä käytetään rahaa, emmekä sen mukaan, oppivatko oppilaat mitään.
Miksi jatkuva kasvu ei toimi?
Maapallo ei ole rajaton. Luonnonvarat ehtyvät, ilmasto lämpenee ja ekosysteemit kärsivät. Taloutta ei voi kasvattaa loputtomasti rajallisessa maailmassa. Se on kuin yrittäisi puhaltaa ilmapalloa ikuisesti – lopulta se räjähtää.
Samalla meillä on jo nyt kaikki tarvittava teknologia hyvään elämään: internet, tietokoneet, robotit, uusiutuva energia. Ongelma ei ole siinä, ettemme osaisi tuottaa tarpeeksi, vaan siinä, että tuotamme vääränlaista – vääriin tarkoituksiin.
Mitä jos rakentaisimme talouden järjellä?
Tässä kohtaa mukaan astuu suunnitelmatalous. Se voi kuulostaa pelottavalta sanalta, mutta idea on yksinkertainen: mitä jos tuotanto perustuisi ihmisten todellisiin tarpeisiin?
Sen sijaan, että yritykset kilpailisivat siitä, kuka myy eniten turhaa, ne voisivat keskittyä ruokaan, asuntoihin, terveydenhuoltoon ja koulutukseen – laadukkaasti ja tasa-arvoisesti.
Tämä ei tarkoita diktatuuria. Päinvastoin – tällainen talous voisi olla demokraattisempi kuin nykyinen. Tänään suuryritykset ja rikkaat päättävät, mitä tuotetaan. Suunnitelmataloudessa me kaikki voisimme osallistua päätöksentekoon.
Teknologian avulla – internetin, tekoälyn ja digialustojen kautta – voisimme yhdessä päättää: tarvitaanko enemmän sairaaloita vai kouluja, investoidaanko uusiutuvaan energiaan vai julkiseen liikenteeseen? Meillä olisi välineet oikeudenmukaisempaan suunnitteluun.
Miltä se näyttäisi käytännössä?
Aloittaisimme siitä, mikä on tärkeintä:
Terveydenhuolto toimisi ihmisten tarpeiden, ei voittojen mukaan. Lääkäreitä ja hoitajia olisi riittävästi, eikä kenenkään tarvitsisi pelätä lääkärilaskuja.
Koulutus olisi laadukasta ja maksutonta kaikille. Opettajat saisivat arvostusta ja koulut kunnolliset resurssit.
Asuminen olisi kohtuuhintaista kaikkialla maassa. Kaupungit rakennettaisiin ihmisiä, ei rakennusyhtiöiden voittoja varten.
Energia tuotettaisiin uusiutuvista lähteistä, ja se olisi kaikkien saatavilla järkevään hintaan.
Liikenne olisi toimivaa, edullista ja ympäristöystävällistä – junia, busseja, pyöräteitä, ei ruuhkia ja saasteita.
Tämä kaikki olisi mahdollista, jos suuntaisimme resurssimme siihen, mitä ihmiset todella tarvitsevat – emmekä siihen, mikä tuottaa eniten voittoa.
Miksi mittaaminen on tärkeää?
Sen sijaan että mittaisimme pelkästään rahan liikettä, voisimme mitata sitä, millainen elämä ihmisillä oikeasti on:
- Kuinka moni saa laadukasta koulutusta?
- Kuinka moni saa hoitoa silloin kun sairastuu?
- Kuinka puhdas ilma on?
- Kuinka turvallisia kadut ovat?
- Kuinka paljon ihmisillä on aikaa perheelle, levolle ja harrastuksille?
Nämä mittarit kertoisivat paljon enemmän siitä, miten hyvin yhteiskunta toimii – ja kenen hyväksi.