Mihin meillä on oikeasti varaa – ja millä hinnalla?

18.06.2025

Kuvittele Suomi vuonna 2032: vuosittaiset puolustusmenot ovat pompanneet 16 miljardiin euroon, viisi prosenttia bruttokansantuotteesta. Samanaikaisesti sote-palveluita karsitaan, kouluja lakkautetaan ja nuorten mielenterveysjonot ulottuvat kuukausien päähän. Onko tämä se tie, jolla haluamme rakentaa turvallista yhteiskuntaa?

Keskustelu puolustusmenojen kasvattamisesta on tärkeää – mutta vielä tärkeämpää on puhua siitä rehellisesti ja kokonaisvaltaisesti. Jos asetamme tavoitteeksi prosenttiluvun ilman tarkkaa analyysia tarpeista, prioriteeteista ja vaikutuksista, vaarana on, että päädymme rakentamaan turvallisuutta yhdellä kädellä ja purkamaan sitä toisella.

Turvallisuus on muutakin kuin tankkeja ja hävittäjiä

Ei ole epäilystäkään siitä, että maailmantilanne on muuttunut, ja että puolustuskyvyn vahvistaminen on tarpeen. Ukrainan sota on avannut silmämme sille, kuinka tärkeää on olla varautunut. Mutta samalla meidän on ymmärrettävä, että yhteiskunnan turvallisuus ei ole pelkästään aseisiin ja kalustoon liittyvä kysymys. Turvallisuus on myös tunne – tunne siitä, että elämä kantaa, että lapset saavat laadukasta opetusta, että sairastuessa saa apua ja että kenenkään ei tarvitse pelätä jäävänsä yksin.

Panostukset maanpuolustukseen voivat olla järkeviä ja välttämättömiä, mutta ne on tehtävä harkiten, tarveperusteisesti ja suhteessa kokonaisuuteen. Meillä ei ole varaa unohtaa, että yhteiskunnan kriisinkestävyyttä rakentavat myös opettajat, hoitajat, varhaiskasvattajat ja sosiaalityöntekijät.

Hintalappu, josta ei puhuta tarpeeksi

Viiden prosentin puolustusmenotavoite ei ole pelkkä luku. Se on poliittinen valinta, joka vaikuttaa kaikkeen muuhun yhteiskunnassamme. Jos suuntaamme näin massiivisia summia puolustukseen, mistä olemme valmiita leikkaamaan? Koulutuksesta? Terveydenhuollosta? Ympäristönsuojelusta?

Valtion budjetti ei ole pohjaton kaivo. Jokainen lisäeuro puolustusmenoihin on euro, jota ei käytetä johonkin muuhun. Onko meillä rohkeutta kysyä, mihin panostukset tuottavat aidosti eniten turvallisuutta yhteiskunnalle kokonaisuudessaan?

Hyvinvointivaltio on kansallinen turvaverkko

Usein unohdetaan, että hyvinvointivaltio on osa kansallista puolustusta. Se on se perusta, jonka varaan kansalaisten luottamus, osallisuus ja yhteishenki rakentuvat. Kun ihminen kokee olevansa arvostettu, kuultu ja turvattu – hän on myös valmis puolustamaan kotimaataan.

Maanpuolustustahto ei synny asevarastoista vaan siitä, että ihmiset kokevat tämän maan olevan heidän arvojensa ja tulevaisuutensa arvoinen. Ja se syntyy panostuksista koulutukseen, sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen ja tasa-arvoon.

Kysymys ei ole puolustusmenojen vastustamisesta – vaan tasapainosta

On tärkeää ymmärtää, että kriittinen suhtautuminen prosenttiperusteisiin puolustusmenoihin ei tarkoita puolustuksen väheksymistä. Päinvastoin. Se on osoitus vastuullisuudesta ja kyvystä hahmottaa turvallisuus laajempana kokonaisuutena.

Suomi tarvitsee vahvaa puolustusta. Mutta vielä enemmän se tarvitsee viisasta politiikkaa, joka rakentaa kestävää turvallisuutta – ei pelkoa, vaan luottamusta. Meidän on uskallettava kysyä: mikä tekee tästä maasta turvallisen tänään, huomenna ja kymmenen vuoden päästä?

Mitä jos määrittelisimme turvallisuuden uudelleen?

Mitä jos lakkaisimme ajattelemasta turvallisuutta kapeasti ja alkaisimme puhua siitä laajassa merkityksessä? Turvallisuus on sitä, ettei kukaan jää yksin. Että ihmisellä on työ, koti, hoito ja toivo. Että yhteiskunta ei romahda paineen alla, vaan joustaa ja kantaa.

Se on turvallisuutta, jota ei voi ostaa hävittäjillä tai mittaroida prosenttiluvuilla. Se on turvallisuutta, joka rakentuu arjessa, jokaisessa koululuokassa, terveyskeskuksessa ja nuorisotalossa.

Siinä missä aseet voivat puolustaa maata, hyvinvointivaltio puolustaa sen sielua. Kumpaakaan ei pidä unohtaa – mutta vain toinen niistä tekee Suomesta sellaisen paikan, jota todella kannattaa puolustaa.