Mielenterveysongelmat ja poliittiset kannanottoni: Miksi minulla on oikeus osallistua keskusteluun

04.05.2025

Avointa puhetta skitsoaffektiivisesta häiriöstä, kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä ja ahdistuksesta politiikan näkökulmasta

Mielenterveys on aihe, josta puhutaan nykyään onneksi yhä enemmän. Silti koen, että kun kyse on poliittisista kannanotoista, moni katsoo minua eri tavalla siksi, että olen avoin sairauksistani: skitsoaffektiivinen häiriö, kaksisuuntainen mielialahäiriö ja krooninen ahdistus, johon liittyy voimakas sosiaalisten tilanteiden pelko. Tässä tekstissä haluan kertoa, kuinka nämä mielenterveyden haasteet vaikuttavat elämääni, ja erityisesti poliittiseen aktiivisuuteeni.

Mitä nämä sairaudet ovat?

Skitsoaffektiivinen häiriö on eräänlainen yhdistelmä kahdesta vakavasta mielenterveyden häiriöstä: skitsofreniasta ja mielialahäiriöistä. Siihen voi kuulua psykoottisia oireita, kuten harhaluuloja tai aistiharhoja, mutta myös vakavia mielialan vaihteluita — masennusjaksoja tai maanisia vaiheita.

Kaksisuuntainen mielialahäiriö tuo elämääni jaksoittain esiintyviä masennus- ja hypomania-/maniajaksoja. Masennusjaksot voivat lamauttaa täysin, ja mania puolestaan voi tuoda suunnatonta energiaa, mutta myös harkitsemattomuutta ja yliaktiivisuutta.

Krooninen ahdistuneisuus on jatkuvaa levottomuutta ja pelkoa, joka ei välttämättä liity mihinkään yksittäiseen asiaan. Pahimmillaan se muuttuu lamaannuttavaksi — varsinkin sosiaalisissa tilanteissa. Minulle tämä tarkoittaa usein sitä, että pelkkä ajatus keskustelusta toisten ihmisten kanssa, oli kyseessä sitten ystävä, viranomainen tai verkkokeskustelu, tuntuu ylivoimaiselta.

Miten nämä vaikuttavat poliittiseen ajatteluuni?

Kun ihminen mainitsee sairastavansa jotain edellä mainituista häiriöistä, syntyy helposti väärä kuva, että hän ei olisi kykenevä tekemään loogisia, perusteltuja tai vakavasti otettavia kannanottoja. Tämä on suuri harhaluulo. Kyllä, mielenterveysongelmat vaikuttavat minuun – mutta eivät estä minua ajattelemasta, analysoimasta tai ottamasta kantaa.

Päinvastoin: koen, että juuri kokemukseni tekevät minusta poliittisesti tietoisemman ja empaattisemman. Olen joutunut näkemään, miten hyvinvointivaltio toimii — tai on toimimatta — ihmisten arjessa. Olen kohdannut byrokratiaa, hoitojonojen loputonta odottamista ja rakenteellista epäoikeudenmukaisuutta. Nämä eivät ole minulle teoreettisia asioita, vaan arjen todellisuutta.

Minulla on oikeus osallistua keskusteluun – myös vaikeina aikoina

Ymmärrän huolen siitä, että voimakkaiden psyykkisten oireiden aikana ihminen ei ehkä ole parhaimmillaan poliittisessa argumentoinnissa. Siksi haluan olla rehellinen: en aina kirjoita poliittisia kannanottoja silloin, kun vointini on heikoimmillaan. Tiedostan itse, milloin ajatteluni ei ole kirkkaimmillaan, ja annan itselleni silloin aikaa. Mutta on tärkeää sanoa myös tämä: minulla on oikeus kirjoittaa kannanottoja myös silloin, kun en voi hyvin.

Mielenterveysongelmat eivät tee näkemyksistäni vähemmän arvokkaita tai vähemmän totta – eivät varsinkaan kriisitilanteessa, jossa kokemukseni ja näkökulmani voivat olla erityisen merkityksellisiä. Kyseenalaistaminen ei saa perustua siihen, kuka puhuu, vaan siihen, mitä sanotaan.

Minulla on tietoa, kokemusta ja intohimoa yhteiskunnallisiin asioihin. Haluan, että mielenterveysongelmat eivät ole este osallistumiselle, vaan syy sille, miksi monenlaisten äänten on päästävä kuuluviin.



Miten pahimmillaan nämä sairaudet vaikuttavat arkeeni?

On tärkeää ymmärtää, millaisia vaikutuksia näillä sairauksilla voi olla elämään. Pahimpina hetkinä olen täysin toimintakyvytön. En pysty nousemaan sängystä. En pysty vastaamaan puhelimeen. Ajatukset pyörivät itsesyytöksissä ja pelossa. Silloin maailma tuntuu kylmältä ja vihamieliseltä paikalta. Sosiaalinen ahdistukseni on niin voimakasta, että jopa viestin kirjoittaminen ystävälle tuntuu ylivoimaiselta.

Näissä hetkissä poliittiset asiat jäävät taka-alalle — mutta samalla ne vahvistavat myöhemmin sitä tunnetta, että juuri meidän, jotka elämme marginaalissa tai yhteiskunnan laidoilla, täytyy saada äänemme kuuluviin.

Miksi kirjoitan tästä?

Kirjoitan tämän, koska haluan rikkoa stigmoja. Mielenterveysongelmista kärsivä voi olla älykäs, analyyttinen ja poliittisesti aktiivinen. Jokaisella on oikeus osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun — ja monella tavalla juuri meidän kokemuksemme ovat arvokkaita. Me näemme ne rakenteet, jotka eivät toimi. Me tunnemme ne aukot turvaverkoissa, joita monikaan ei näe ennen kuin tipahtaa itse.

Loppusanat: Ota vakavasti, vaikka sairaudet ovat mukana

Minä olen ihminen, jolla on diagnooseja — mutta ne eivät määritä arvojani, osaamistani tai poliittista ajatteluani. Pyydän, että minua ja kaltaisiani kuunnellaan vakavasti, ei sairauden vaan sanoman takia.

Jos joskus epäilet mielenterveyttä omaavan ihmisen kykyä osallistua keskusteluun, mieti: voisiko juuri hänen kokemuksensa olla se, joka tuo keskusteluun uuden näkökulman?