Lapsiperheköyhyys on poliittinen valinta – oikeudenmukainen sosiaaliturva on investointi tulevaisuuteen

Suomi tunnetaan maailmalla hyvinvointivaltiona, mutta tämä maine rapisee nopeasti, kun tarkastelemme, miten lapset ja lapsiperheet otetaan huomioon päätöksenteossa. Erityisesti nykyisen hallituksen linjaukset ovat tehneet näkyväksi kylmän tosiasian: kaikkein pienituloisimpien selviäminen ei ole ollut päätöksenteon keskiössä. Tämä on arvovalinta – ei kohtalon sanelema pakko.

Leikkausten kohdistuminen juuri niihin perheisiin, joilla ei ole mistä leikata, kertoo karua kieltään yhteiskuntamme arvoista. Sosiaaliturvan muutokset – kuten lapsikorotusten poistaminen työttömyysturvasta, suojaosien alasajo sekä asumistuen heikennykset – ovat iskeneet kovimmin heihin, jotka kamppailevat jo valmiiksi jokapäiväisten menojen kanssa. Näillä toimilla on kylmät kasvot: lapsiperheköyhyyttä ei ainoastaan ylläpidetä, vaan sitä lisätään tietoisesti.

Olemme Vasemmistoliitossa sitä mieltä, että lasten oikeus turvalliseen, tasa-arvoiseen ja ihmisarvoiseen elämään ei saa riippua vanhempien tulotasosta, työllisyystilanteesta tai postinumerosta. Lapsiperheköyhyys ei ole yksilön epäonnistumista, vaan rakenteellinen epäkohta, jonka juuri ovat löydettävissä talouspolitiikan prioriteeteista.

YK:n lapsen oikeuksien komitea on huomauttanut Suomelle, että sosiaaliturvan heikennykset eivät saa vaarantaa lasten elintasoa. Valitettavasti komitean huoli on jäänyt vaille todellista vastakaikua. Päinvastoin – hallitus tuntuu etenevän määrätietoisesti kohti mallia, jossa yhä useamman perheen taloudellinen pohja murenee.

Nyt lausuntokierroksella oleva yleistuki voisi periaatteessa olla mahdollisuus uudistaa perusturvaa oikeudenmukaisemmaksi, mutta jo luonnoksesta käy ilmi, että tämäkin uudistus on rakennettu enemmän kontrollin kuin luottamuksen varaan. Kun tuki perustuu tarveharkintaan mutta ei tunnista lasten mukanaoloa perheessä, ollaan pahasti hakoteillä.

Vaadin, että tulevaan yleistukeen sisällytetään automaattisesti lapsikorotus. Se ei ole luksusta, vaan perusedellytys sille, että perheet voivat selvitä arjestaan ilman jatkuvaa pelkoa siitä, riittävätkö rahat ruokaan, lääkkeisiin tai talvivaatteisiin. Kyse ei ole vain taloudesta – kyse on siitä, millaisen arvon annamme lapsuudelle ja ihmisarvolle.

On myös huomioitava, että monilla vanhemmilla ei ole mahdollisuutta tehdä täyttä työpäivää. Osa-aikatyö voi olla ainoa vaihtoehto esimerkiksi silloin, kun lapsi tarvitsee erityistä hoivaa tai alueella ei ole tarjolla kokoaikaisia töitä. Sosiaaliturvan tulee tukea, ei rangaista, tällaisia elämäntilanteita. Suojaosan palauttaminen ja laajentaminen olisi merkittävä askel kohti joustavampaa ja oikeudenmukaisempaa sosiaaliturvaa.

Kun hallitus puhuu perhemyönteisyydestä, sen ei pidä jäädä tyhjien juhlapuheiden tasolle. Perheystävällisyys mitataan arjessa – siinä, kuinka paljon aikaa jää yhdessäoloon, kuinka usein joudutaan tinkimään lääkärikäynneistä tai ruokalaskusta, ja siinä, tunteeko lapsi itsensä osaksi yhteiskuntaa vai sen ulkopuolelle sysätyksi.

Lapsiperheköyhyyteen puuttuminen on myös taloudellisesti järkevää politiikkaa. Tutkimusten mukaan varhainen tuki lapsille maksaa itsensä takaisin moninkertaisesti. Syrjäytyminen, terveysongelmat ja koulutuksen keskeyttäminen ovat seurauksia, jotka syntyvät, kun lapsuudessa ei ole ollut riittäviä resursseja. Lapsiin sijoittaminen ei ole kuluerä, vaan tulevaisuuden turvavakuutus.

Tarvitsemme yhteiskunnan, joka näkee jokaisessa lapsessa arvon ja mahdollisuuden – ei taakkaa, jota pitää kompensoida mahdollisimman halvalla. Sosiaaliturvan pitää olla turva, ei byrokraattinen este tai säästöautomaatti. Tämän maan tulevaisuus ei rakennu kvartaalitalouden ehdoilla, vaan sen mukaan, miten pidämme huolta kaikkein heikoimmista.

Vasemmistoliitossa uskomme, että jokaisella lapsella on oikeus hyvään elämään. Siksi vaadin, että yleistukeen sisällytetään lapsikorotus, osa-aikatyötä tekevät vanhemmat huomioidaan suojaosalla ja lapsiperheköyhyyden vähentäminen nostetaan kansalliseksi tavoitteeksi. Kyse on moraalisesta velvollisuudesta – ja viisaudesta, jota meiltä odottavat niin nykyiset kuin tulevat sukupolvet.