Kun yhteiskunta muuttuu silmien edessä
08.06.2025
Istun aamukahvin ääressä ja luen uutisia Orpon hallituksen päätöksistä. Joka kerta sama tunne: näin Suomi muuttuu tavalla, jota en tunnista. Tämä ei ole enää se maa, jossa kasvoin aikuiseksi.
Minun täytyy myöntää jotain, mikä sattuu. Orpo on onnistunut siinä, missä monet muut ovat epäonnistuneet. Hän on saanut aikaan muutoksia, joista oikeisto on haaveillut vuosikymmeniä. Se on tehokasta politiikkaa, vaikka en pidä tuloksista.
Ajattelen lapsuuteni Suomea. Silloin ammattiliitot olivat vahvoja. Työntekijöillä oli ääni. Julkiset palvelut toimivat. Koulussa opetettiin, että Suomi on pohjoismaa, jossa huolehditaan kaikista. Nyt se tuntuu menneisyydeltä.
Orpon hallitus on purkamassa tätä järjestelmää pala palalta. Ensin työntekijöiden oikeudet. Sitten veronalennukset rikkaille. Lopuksi vielä potkitaan ammattiliittoja poistamalla jäsenmaksuvähennys. Se on kuin sanoisi: te ette ole enää tervetulleita tänne.
Muistan, kun ammattiliitot menivät lakkoon keväällä. Neljä viikkoa toivoa. Sitten hiljainen luovutus. Se oli surullista katsottavaa. Samalla tajusin, että vanhat keinot eivät enää toimi. Kun vastapuoli ei halua keskustella, lakotkin ovat tuuleen huudettuja.
Orpoa on sanottu heikoksi johtajaksi. Se on ollut virhe. Hän ei ole heikko. Hän on vain erilainen kuin odotimme. Kun muut ovat puhuneet, hän on toiminut. Kun muut ovat väitelleet, hän on tehnyt päätöksiä. Nyt hänen suunnitelmansa on lähes valmis.
Mikä minua eniten huolestuttaa, on se, kenen kanssa Orpo on valmis tekemään töitä. Perussuomalaiset eivät ole tavallinen oppositiopuolue. He ovat jotain muuta. Silti Orpo on ottanut heidät mukaan hallitukseen. Se kertoo paljon siitä, miten paljon hän on valmis uhraamaan tavoitteidensa saavuttamiseksi.
Vasemmistolle tämä on kova paikka. Meillä oli mahdollisuus vuonna 2019. Se meni hukkaan. Nyt meidän pitäisi oppia siitä. Mutta miten?
Ongelma on yksinkertainen mutta vaikea. Vasemmisto ei voi yksin hallita. Tarvitsemme jonkun muun mukaan. Se tarkoittaa kompromisseja. Mutta miten voi tehdä kompromisseja, kun toinen osapuoli haluaa täysin eri asioita?
Ehkä vastaus on siinä, että hyväksymme rajoituksemme. Emme voi tehdä kaikkea kerralla. Mutta voimme tehdä jotain. Voimme estää pahimmat leikkaukset. Voimme puolustaa tärkeimpiä palveluita. Se ei ole täydellistä, mutta se on jotain.
Ammattiliittojen tilanne on vielä vaikeampi. Työehtosopimukset menettävät merkitystään. Neuvottelupöydissä ei enää keskustella tasavertaisina. Työntekijät ovat jäämässä yksin.
Mitä sitten tehdään? Vanhat keinot eivät toimi. Tarvitaan uusia tapoja vaikuttaa. En tiedä, mitä ne ovat. Mutta tiedän, että jotain on tehtävä.
Yksi asia on selvä. Emme voi enää olla kohteliaita niitä kohtaan, jotka eivät kunnioita demokratian sääntöjä. Kun kutsumme äärioikeistolaisia juhliin, sanomme, että heidän toimintansa ei ole hyväksyttävää.
Ajattelen Suomen lasten tulevaisuutta. Millainen Suomi heille jää? Haluammeko, että he kasvavat maassa, jossa rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät? Jossa työntekijöillä ei ole oikeuksia? Jossa julkiset palvelut ovat rappioitunut?
En halua. Siksi minun on toimittava. Meidän kaikkien on toimittava.
Orpo on näyttänyt, mitä päättäväisyydellä saa aikaan. Hän on muuttanut Suomea omien arvojensa mukaiseksi. Nyt meidän vuoromme on ottaa oppia. Meidän on oltava yhtä päättäväisiä omien arvojemme puolustamisessa.
Se ei tule olemaan helppoa. Mutta se on välttämätöntä. Jos emme toimi nyt, myöhemmin saattaa olla liian myöhäistä.
Suomi on muuttumassa. Kysymys on, annetaanko sen muuttua Orpon haluamaan suuntaan, vai otammeko me vastuun tulevaisuudesta. Minä olen tehnyt valintani.