Kun terapia ei toimi – mitä sitten?

Terapia ei ole ihmelääke, eikä mielenterveyden hoito aina toimi niin kuin sen toivotaan toimivan. Tästä ei puhuta riittävästi. Mielenterveysongelmien yleistyessä yhä useampi hakeutuu psykologin tai psykoterapeutin vastaanotolle – ja hyvä niin. Mutta mitä tapahtuu silloin, kun terapia ei tuo apua?

Tämän kirjoituksen taustalla on pienimuotoinen, epävirallinen kartoitus, jonka tein yhdessä muutaman ystäväni kanssa. Kaikkia meitä yhdistää kokemus siitä, että terapia ei ole auttanut odotetulla tavalla. Jokainen heistä on hakeutunut hoitoon toiveikkaana – ja kohdannut pettymyksen, hämmennyksen tai jopa lisääntyneen ahdistuksen. Halusimme yhdessä pohtia, mistä tämä johtuu ja miksi aiheesta ei puhuta avoimemmin.

Mielenterveyspalveluiden kriisi

Suomessa julkisten mielenterveyspalveluiden tilanne on kriisiytynyt. Terapiatakuu-hanke oli askel oikeaan suuntaan, mutta sen toteutus on ollut paikoin riittämätön. Psykoterapiaan pääsy voi kestää kuukausia tai jopa vuosia – ja kun hoito lopulta alkaa, se ei aina vastaa potilaan tarpeita. Usein tarjolla on lyhytterapiaa, vaikka ongelmat olisivat kroonisia ja monisyisiä.

Lisäksi hoitomuotojen valinnassa korostuu potilaan oma aktiivisuus. Vain harva saa tukea sopivan terapeutin löytämiseen, ja hoidon vaikuttavuutta ei seurata systemaattisesti. Moni jää yksin, kun apua ei löydy, tai kokemus hoidosta on negatiivinen. Terapia voi myös nostaa pintaan vaikeita asioita ilman riittävää tukea niiden käsittelyyn.

Tilanteen korjaamiseksi tarvitaan useita rinnakkaisia toimia: hoitopolkujen selkeyttäminen ja koordinointi, hoidon laadun ja vaikuttavuuden järjestelmällinen seuranta sekä yksilöllisempää ohjausta hoidon alussa. Jokaiselle mielenterveysapua hakevalle tulisi tarjota tukea sopivan hoitomuodon ja terapeutin löytämiseen – eikä apua tulisi antaa vasta, kun kriisi on jo käsissä. Lisäksi on tärkeää lisätä pitkäkestoisten terapiamuotojen saatavuutta silloin, kun lyhytterapia ei riitä. Myös matalan kynnyksen tuki, kuten ohjatut ryhmät, vertaistuki ja ennaltaehkäisevät palvelut, pitäisi sisällyttää osaksi julkista hoitoketjua.Terapian rajat ja vaihtoehdot

Terapia on työkalu – mutta ei aina oikea työkalu kaikille. Hoidon vaikuttavuus riippuu paitsi terapeutin osaamisesta ja hoitomenetelmästä, myös ihmisen elämäntilanteesta, tuen tarpeesta ja persoonasta. On selvää, että terapia ei yksin ratkaise köyhyyttä, väkivaltaa tai yksinäisyyttä. Nämä ovat yhteiskunnallisia ongelmia, jotka vaativat poliittisia päätöksiä ja rakenteellisia uudistuksia.

On tärkeää laajentaa keskustelua siihen, mitä muuta tukea ihmiset tarvitsevat. Voisiko yhteisöllisyys, kulttuuri, luonto, liikunta tai vertaisryhmät olla osa mielenterveyden tukemista? Miksi ennaltaehkäiseviin toimiin ei panosteta tarpeeksi? Miksi terapiaa tarjotaan usein vasta, kun ihminen on jo murtumispisteessä?

Tarvitsemme rehellisempää puhetta ja rohkeampia päätöksiä

On aika murtaa harha siitä, että terapia on ratkaisu kaikkiin ongelmiin. Se on tärkeä osa mielenterveyden hoitoa, mutta ei ainoa. Kun terapia ei auta, sen ei pitäisi merkitä hoidon loppua – vaan uuden avun alkua. Tätä varten tarvitsemme selkeämpiä hoitopolkuja, vaihtoehtoisia tukimuotoja ja aidosti asiakaslähtöisiä palveluita.

Muita mahdollisia tukimuotoja voivat olla esimerkiksi kriisikeskukset, vertaistuki, ryhmämuotoinen tuki, liikunta- ja luontointerventiot, taide- ja musiikkiterapia, ratkaisukeskeiset valmennukset, neuropsykologinen kuntoutus tai jopa psykososiaalinen työ ohjaajien, sairaanhoitajien tai sosiaalipalveluiden kanssa. Joillekin myös hengellisyys, yhteisöllisyys tai kokemusasiantuntijoiden vetämät ryhmät voivat tarjota merkityksellistä tukea silloin, kun terapiaprosessi ei kanna.

Poliittisella tasolla tämä tarkoittaa mielenterveyspalveluiden rahoituksen vahvistamista, hoitoon pääsyn nopeuttamista, palveluiden monimuotoisuuden lisäämistä ja vaikuttavuuden seurantaa. Tarvitsemme myös rohkeutta tarkastella kriittisesti nykyisiä käytäntöjä ja kuulla niitä ääniä, jotka eivät ole kokeneet tulleensa autetuiksi. Mielenterveyden hoito ei saa olla yhden ratkaisun tie – vaan joustava verkosto erilaisia mahdollisuuksia, jossa jokaisen ääni tulee kuulluksi.

Mielenterveys kuuluu kaikille – myös niille, joita ei ole vielä osattu auttaa.