Kun lapset näännytetään, vaikeneminen on rikos

Israelin hallinnon asettama saarto estää ruoan, puhtaan veden, lääkkeiden ja polttoaineen pääsyn alueelle. Terveydenhuoltojärjestelmä on luhistunut, puhdasta vettä on saatavilla alle kolme litraa päivässä henkeä kohden, ja nälänhädän partaalla on jo nyt koko alueen väestö — yhteensä yli 2,2 miljoonaa ihmistä, joista puolet on lapsia. Luvut puhuvat puolestaan: arvioiden mukaan yli 200 000 lasta kärsii akuutista aliravitsemuksesta, ja joka viides lapsi alle 5-vuotiaista on vaarassa kuolla nälkään lähikuukausina, ellei tilanne muutu.

Tämä on kollektiivinen rangaistus, joka kohdistuu koko siviiliväestöön. Kansainvälisen humanitaarisen oikeuden — erityisesti Geneven sopimusten — mukaan siviiliväestön tahallinen näännyttäminen on sotarikos. Kyse ei ole vain sodan sivutuotteesta, vaan tietoisesta politiikasta, jolla pyritään murtamaan kansan elinmahdollisuudet. Se täyttää kansanmurhan ja etnisen puhdistuksen tunnusmerkistön, sillä tavoitteena on väestön systemaattinen kurjistaminen ja karkottaminen. Tämänkaltaisia tekoja ei voi perustella turvallisuusargumenteilla, eikä niitä voi ohittaa poliittisen korrektisuuden varjolla.

Suomen hallituksen ja laajemmin länsimaiden hiljaisuus on häpeällistä. Kun rikokset ihmisyyttä vastaan tapahtuvat näin avoimesti ja järjestelmällisesti, pelkkä "huolestuneisuus" ei riitä. On vaikea käsittää, että Suomi — maa, joka ylpeilee ihmisoikeuksien ja oikeusvaltion puolustamisella — vaikenee tai tyytyy ympäripyöreisiin julkilausumiin samalla kun siviilit kärsivät. Vielä vaikeampi on niellä se tosiasia, että Suomella on yhä voimassa asevientilupia Israeliin. Tällä hetkellä jokainen jatkettu ase- ja puolustusteknologian kauppa on moraalisesti kestämätön ja juridisesti arveluttava.

Vaikeneminen on osallisuutta. Jokainen maa, joka ei toimi aktiivisesti saarron purkamiseksi ja humanitäärisen avun varmistamiseksi, kantaa osavastuun siviiliväestöön kohdistuvista rikoksista. Erityisesti Suomen kaltaisen pienen, diplomaattisesti arvostetun maan hiljaisuus herättää kysymyksen: onko ase- ja teknologiakauppa todella tärkeämpää kuin viattomien ihmisten henki? Onko diplomaattisten suhteiden ylläpito tärkeämpää kuin lasten oikeus elämään?

Suomen on aika siirtyä sanoista tekoihin. Ensinnäkin kaikkien asevientilupien ja puolustusteknologian kauppojen Israelin kanssa on oltava välittömästi jäissä. Toiseksi Suomen on vaadittava selkeästi ja näkyvästi Gazan saarron välitöntä lopettamista. Kolmanneksi Suomen on lisättävä humanitääristä apua Palestiinalaisalueille ja tuettava kansainvälisiä toimia siviilien suojelemiseksi. Samalla Suomen on toimittava YK:ssa ja muilla kansainvälisillä foorumeilla sen puolesta, että Israelin hallinnon toimet tutkitaan riippumattomasti ja rikoksiin syyllistyneet saatetaan vastuuseen.

Inhimillisyys ja kansainväliset oikeudet eivät voi jäädä geopoliittisten etujen ja kauppasopimusten jalkoihin. Jos Suomi haluaa olla uskottava ihmisoikeuksien puolustaja, on sen myös toimittava sen mukaisesti — silloinkin kun se on poliittisesti hankalaa.

Gazassa kuolee tällä hetkellä lapsia, koska maailmalla katsotaan toiseen suuntaan. Meidän on varmistettava, ettei Suomi kuulu niihin, jotka käänsivät selkänsä.