Kun kansalaisten usko rapautuu - Orpon hallituksen todellinen perintö

Luen uutisia jälleen hallituksesta ja sama tunne iskee taas: turhautuminen, viha ja syvä pettymys siihen suuntaan, johon maatamme ollaan viemässä. Petteri Orpon johtama hallitus on onnistunut tekemään jotain, mitä en olisi uskonut mahdolliseksi - se on saanut minut menettämään uskon siihen, että politiikassa olisi kyse kansalaisten parhaasta.

Retoriikka ja todellisuus - kaksi eri maailmaa

Orpo puhuu vakaudesta ja vastuullisuudesta, mutta mitä me näemme? Näemme hallituksen, joka sukeltaa päätä pahkaa velkaantumiseen samalla kun leikkaa niiltä, joilla on vähiten. Tämä ei ole vastuullista talouspolitiikkaa - tämä on ideologista sokeutta, joka pukeutuu talousviisauden vaatteisiin.

Kun hallitus nostaa miljardin (€) eläkerahastosta ja kutsuu sitä "tilapäiseksi ratkaisuksi", se on kuin katsoisi silmiin ja valehtelisi suoraan. Me emme ole tyhmiä. Me ymmärrämme, että kyse on pikavipistä
tulevaisuudelta, joka maksetaan takaisin juuri niiden ihmisten selkänahasta, joita nyt leikataan.

Rikkaiden riento ja köyhien kiire

Mikä minua eniten raivostuttaa, on tämä räikeä tekopyhyys. Hallitus kiirehtii toteuttamaan veronalennuksia niille, jotka niitä vähiten tarvitsevat, mutta kun puhutaan sosiaaliturvan parantamisesta tai työttömyysturvan riittävyydestä, niin äkkiä löytyy tuhat syytä, miksi "ei ole varaa" ja "pitää odottaa parempaa aikaa".

Tämä ei ole sattumaa. Tämä on tietoinen valinta. Hallitus on päättänyt, että rikkaiden taskujen täyttäminen on tärkeämpää kuin peruspilarin, työttömien tai pienten eläkeläisten toimeentulo. Se on päättänyt, että yritystuet ovat pyhiä, mutta lapsilisät ja asumistuet ovat leikattavia.

Kansa ei unohda

Orpo luulee, että me kansalaiset olemme muistamattomia. Että me emme huomaa, kun hän yrittää myydä meille tarinaa velkasuhteen vakauttamisesta samalla kun velka kasvaa ennätystahtia. Että me emme yhdistä pisteitä, kun työttömyys nousee ja samaan aikaan leikataan työttömyysturvaa.

Mutta me muistamme. Me muistamme, kun te kävelitte vaaliteitse ja puhuitte vastuusta. Me muistamme, kun te lupasitte hoitaa Suomen talouden kuntoon. Me muistamme ja me näemme, että ainoa asia, mitä te olette hoitaneet kuntoon, on rikkaiden veronalennukset.

Inhimillisyys vs. ideologia

Mikä tässä kaikessa on kaikista surullisinta, on se, että hallitus on valinnut ideologian inhimillisyyden edelle. Kun ihminen menettää työnsä, hän ei tarvitse saarnaaja, joka kertoo hänelle "kannustimista" ja "aktivoinnista". Hän tarvitsee turvan, joka antaa hänelle mahdollisuuden etsiä uutta työtä ilman pelkoa kodittomuudesta tai nälästä.

Kun vanhus miettii, onko hänellä varaa lämmittää asuntoaan talvella, hän ei tarvitse puhetta "demografisesta kuormasta". Hän tarvitsee yhteiskunnan, joka arvostaa hänen antamaansa panosta ja huolehtii hänestä nyt, kun hän sitä tarvitsee.

Vaihtoehto on olemassa

Vasemmistoliitto on osoittanut, että vaihtoehto on olemassa. He ovat tehneet laskelmansa ja osoittaneet, että kaikki nämä julmat leikkaukset voitaisiin perua, jos vain olisi tahtoa verottaa niitä, joilla on varaa maksaa. Mutta ei, Orpon hallitus on päättänyt, että on helpompaa ottaa köyhiltä kuin pyytää rikkaita maksamaan oikeudenmukaisen osuutensa.

Tämä ei ole vain talouspolitiikkaa. Tämä on arvovalinta. Hallitus on valinnut, että Suomessa saa olla eriarvoisuutta, kunhan se ei koske niitä, jotka ovat jo voittaneet elämässä.

Demokratian kriisi

Syvempi kysymys on se, mitä tämä tekee demokratiallemme. Kun ihmiset menettävät uskonsa siihen, että politiikka voi parantaa heidän elämäänsä, he alkavat etsiä vastauksia muualta. He alkavat kuunnella niitä, jotka lupaavat yksinkertaisia ratkaisuja monimutkaisiin ongelmiin.

Orpon hallitus ei ole ainoastaan epäonnistunut talouspolitiikassa - se on epäonnistunut demokratian perimmäisessä tehtävässä. Se on epäonnistunut osoittamaan, että järkevä, empaattinen hallinto voi tehdä oikeita valintoja ihmisten hyväksi.

Tulevaisuuden sukupolvet tuomitsevat meidät

Kun kirjoitan näitä rivejä, ajattelen lapsiamme ja lapsenlapsiamme. Mitä he ajattelevat meistä, kun he lukevat historiaa? Miten me selitämme heille, että meillä oli mahdollisuus valita toisin, mutta me valitsimme antaa ideologian ja ahneuden voittaa?

Me tiedämme ilmastonmuutoksen uhkat. Me tiedämme väestönkehityksen haasteet. Me tiedämme, että tulevaisuus vaatii meiltä viisautta ja yhteistyötä. Mutta sen sijaan, että valmistautuisimme tulevaisuuteen yhdessä, me päätämme tuhota yhteiskunnallisen yhteenkuuluvuuden jo nyt.

Toivon kipinä

Mutta en kirjoita tätä vain valittaakseni. Kirjoitan, koska uskon, että me voimme vielä muuttaa suuntaa. Uskon, että suomalaiset näkevät läpi tämän teatterin ja ymmärtävät, että me ansaitsemme parempaa.

Me ansaitsemme hallituksen, joka ei pelaa ihmisiä toisiaan vastaan. Me ansaitsemme johtajia, jotka ymmärtävät, että vahva yhteiskunta rakentuu luottamukselle, ei pelolla. Me ansaitsemme politiikkaa, joka nostaa ihmisiä ylös sen sijaan, että se polkisi heitä maahan.

Lopuksi

Orpon hallitus tulee historiaan merkiksi siitä, miten nopeasti luottamus voi kadota ja miten helposti oikeudenmukaisuus voidaan uhrata poliittisten intressien alttarille. Mutta se tulee myös muistuttamaan meitä siitä, miksi on tärkeää pysyä hereillä, miksi on tärkeää vaatia parempaa, ja miksi on tärkeää uskoa siihen, että politiikka voi olla väline hyvään, ei väline hyvien tuhoamiseen.

Kun seuraavat vaalit tulevat, minä muistan. Ja toivon, että sinäkin muistat. Koska tämä ei ole vain politiikkaa - tämä on taistelua siitä, millainen yhteiskunta me haluamme jättää jälkeemme.