Tämän tekstin henkilöt ovat todellisia, mutta heidän nimensä on muutettu. Häpeä on suuri, mutta heidän tarinansa on tärkeä. Todelliset nimet ovat tiedossani.
Petteri Orpon hallitus on puhunut vastuullisuudesta. Se on luvannut tasapainottaa valtiontaloutta ja suitsia velkaantumista. Mutta jos vastuullisuudella tarkoitetaan leikkauksia köyhiltä, sairailta, opiskelijoilta ja lapsiperheiltä – kenen vastuuta tämä oikeastaan on?
Talouslukujen takaa paljastuu karumpi todellisuus. Siellä asuu Johanna, 36-vuotias yksinhuoltajaäiti Lappeenrannasta, joka joutuu valitsemaan ostaako lapselle uudet kengät vai maksaako sähkölaskun. Siellä on Sami, 24-vuotias opiskelija Tampereelta, joka sinnittelee neljällä eurolla päivässä, ja jonka mielenterveys on romahtanut. Ja siellä on Aila, 69-vuotias eläkeläinen Nurmeksesta, joka ei enää uskalla käydä hammaslääkärissä, koska eläke ei riitä.
Vasemmistoliitossa me uskomme, että yhteiskuntaa mitataan sillä, miten se kohtelee heikoimpiaan. Meidän linjamme on selvä: leikataan sieltä, missä on varaa – ei sieltä, missä on jo kipua. Nyt tämä hallitus tekee juuri päinvastoin.
Johannalle koti ei ole enää turvasatama
Johanna on aina ollut sinnittelijä. Hänellä on kaksi alakouluikäistä lasta, ja hän on tottunut siihen, että raha on tiukassa. Hän käy osa-aikaisessa työssä siivoojana, mutta toimeentulotuki on ollut se tuki, jolla on paikattu aukkoja, joita palkka ei kata.
"Ennen me pystyttiin sentään joskus käymään uimahallissa tai ostamaan jäätelöt," Johanna sanoo. "Nyt mä en enää uskalla luvata lapsille mitään."
Toimeentulotuen leikkaukset ovat vieneet pohjan monelta. Johanna on jäänyt kuukaudessa 130 euroa miinukselle, vaikka yrittää parhaansa. Ruokakassit ovat kevyempiä, ja iltaisin Johanna selaa ruokahävikki-sovelluksia ja lähikauppojen alennuksia kuumeisesti.
"Kaikkein pahinta on, kun huomaan ajattelevani, että jospa toinen lapsi vaikka sairastuisi, niin sais vähän lepoa sairaslomalla. Se tuntuu niin väärältä. Tiedän, että olen väsynyt, mutta en voi levätä. En voi olla romahtamatta."
Tällaista ei pitäisi tapahtua yhdessäkään hyvinvointivaltiossa. Vasemmistoliitto ajaa perusturvan vahvistamista ja lapsiperheköyhyyden poistamista – konkreettisin teoin, ei tyhjillä julistuksilla.
Sami ei enää jaksa unelmoida
Kun Sami aloitti opintonsa yliopistossa kaksi vuotta sitten, hän oli täynnä intoa. Hän halusi valmistua opettajaksi, muuttaa maailmaa, tehdä hyvää. Nyt hän on lopettanut kaiken vapaaehtoistyön, jäänyt pois ainejärjestötoiminnasta ja sulkeutunut yksiöönsä Hervannassa.
"Mun elämä on nykyään päivästä toiseen selviämistä," Sami kertoo. "Opintotuen asumislisän leikkaus ja ruoan hinnan nousu tarkoittaa, että en enää käy edes kouluruokalassa. Syön kaurapuuroa, makaronia ja joskus halvimpia eineskeittoja."
Samin mielenterveys on heikentynyt. Hän on yrittänyt hakeutua terapiaan, mutta jono on kuukausia. Yliopiston mielenterveyspalvelut ovat ruuhkautuneet. Hän käy nyt kerran kuukaudessa lyhyellä keskustelukäynnillä, mutta se ei riitä.
"Ennen mä jaksoin unelmoida tulevaisuudesta," Sami sanoo hiljaa. "Nyt mä mietin lähinnä, missä vaiheessa kelataan tämä hallitus ulos."
Me Vasemmistoliitossa olemme vaatineet opintotuen nostamista kohti perustuloa ja opiskelijoiden mielenterveyspalveluihin kunnollista rahoitusta. Sivistys ei ole kuluerä – se on investointi tulevaisuuteen.
Ailan hiljainen häpeä
Aila elää leskenelämää pienellä eläkkeellä. Hänellä ei ole omaisia, eikä nettiä. Hän lukee paikallislehteä ja katsoo televisiota. Hänen viikkonsa kohokohta on perjantain iltatee ja keksipaketti, jonka hän ostaa alennuksesta.
Kun Orpon hallitus jäädytti eläkkeiden indeksikorotuksia ja leikkasi Kelan tukia, Ailan arki meni uusiksi.
"En mä enää käy hammaslääkärissä. Mulla on lohjennut poskihammas, mutta se ei vielä satu," hän kertoo. "Pelkään, että jos se tulehtuu, joudun sairaalaan, ja sitten menee koko kuukauden eläke."
Aila kertoo, että ennen hän tunsi itsensä ihmiseksi. Nyt hän tuntee itsensä taakaksi.
"Joskus mietin, että miksi juuri meistä vähäosaisista pitää leikata? Miksi ei oteta niiltä, joilla oikeasti on varaa? Onko meillä enää mitään arvoa?"
Vasemmistoliitto puolustaa jokaisen oikeutta arvokkaaseen vanhuuteen. Me sanomme selkeästi: eläkkeisiin kuuluu automaattinen indeksitarkistus ja sote-palvelut, jotka ovat kaikkien saatavilla – ei vain varakkaiden.
