Inhimillisyys vai säästöt - mihin suuntaan Suomi kulkee?
27.05.2025
Kun yhteiskunta joutuu tekemään vaikeita valintoja rajallisten resurssien jakamisesta, paljastuvat sen todellinen luonne ja arvopohja. Tällä hetkellä käytävä keskustelu paperittomien henkilöiden oikeudesta terveydenhuoltoon on juuri tällainen hetki, joka määrittelee millaisia olemme kansana ja yhteisönä.
Kysymys ei ole pelkästään taloudellinen, vaikka budjettikeskustelut hallitsevat poliittista retoriikkaa. Kyse on perustavanlaatuisesta moraalifilosofisesta valinnasta siitä, millaisen yhteiskunnan haluamme rakentaa. Onko meillä varaa olla välittämättä niistä, jotka elävät varjoissa ilman virallista asemaa, mutta silti fyysisesti läsnä yhteiskunnassamme?
Historia opettaa meille, että inhimillisyyden sivuuttaminen ei koskaan johda kestäviin ratkaisuihin. Kun ihmisiä suljetaan järjestelmien ulkopuolelle, he eivät yksinkertaisesti katoa. Sen sijaan he hakeutuvat vielä piilottuneempiin olosuhteisiin, mikä luo uusia ongelmia niin terveysturvallisuuden kuin yhteiskuntarauhan näkökulmasta.
Pragmaattisesta näkökulmasta tarkasteltuna ennaltaehkäisevä hoito on aina taloudellisesti järkevämpää kuin kriisitilanteessa tapahtuva akuuttihoito. Kun ihminen ei saa apua oireisiinsa ajoissa, tila pahenee väistämättä, ja lopulta hoitokustannukset moninkertaistuvat. Tämä on terveydenhuollon perusperiaate, joka pätee riippumatta potilaan statuksesta.
Samalla kun keskustelemme säästöistä, emme voi unohtaa sitä tosiasiaa, että paperittomien joukossa on merkittävä määrä ihmiskaupan ja työperäisen hyväksikäytön uhreja. Terveydenhuoltojärjestelmä toimii usein ensimmäisenä turvaverkkona, jossa nämä ihmiset voivat saada apua. Jos tämä mahdollisuus suljetaan pois, jäävät kaikkein haavoittuvimmat vielä syvemmälle marginaaliin.
Kansainvälisestä näkökulmasta Suomi on sitoutunut lukuisiin ihmisoikeussopimuksiin, jotka korostavat jokaisen ihmisen oikeutta terveyteen. Nämä sitoumukset eivät ole vain symbolisia allekirjoituksia, vaan konkreettisia velvoitteita, joiden noudattamista kansainvälinen yhteisö seuraa. Suomen maine vastuullisena ja ihmisoikeuksia kunnioittavana valtiona on rakentunut vuosikymmenten aikana, mutta se voidaan menettää yhdellä väärällä päätöksellä.
Terveydenhuollon ammattilaiset ovat nostaneet esiin huolensa siitä, miten he voivat tehdä eettisesti kestäviä päätöksiä, jos lainsäädäntö asettaa esteitä avun antamiselle. Lääkärinvala ja hoitotyön eettiset periaatteet eivät tee eroa potilaiden välillä heidän juridisen asemansa perusteella. Tämä ristiriita luo mahdottoman tilanteen niille, jotka päivittäin työskentelevät ihmisten terveyden ja hyvinvoinnin parissa.
Yhteiskunnan koheesio rakentuu luottamukselle ja solidaarisuudelle. Kun näemme kärsivän ihmisen kadulla tai sairaalassa, emme kysy hänen papereita ennen kuin tunnemme myötätuntoa. Tämä inhimillinen reaktio on se, mikä tekee meistä sivistyneen yhteiskunnan. Jos institutionalisoimme välinpitämättömyyden lakien kautta, rapautamme samalla yhteiskuntamme moraalista perustaa.
Ratkaisu ei ole yksinkertainen, mutta se ei myöskään ole mahdoton. Tarvitsemme rohkeutta katsoa asiaa laajemmasta perspektiivistä ja ymmärtää, että inhimillisyys ja taloudellinen järkevyys voivat kulkea käsi kädessä. Kun investoimme kaikkien yhteiskunnan jäsenten terveyteen ja hyvinvointiin, rakennamme vahvempaa ja kestävämpää yhteiskuntaa kaikille.
Tulevaisuuden sukupolvet tulevat arvioimaan meitä sen perusteella, miten kohtelimme heikoimmassa asemassa olevia kriittisinä hetkinä. Tämä on yksi niistä hetkistä.