Hoitotakuun harha – miten mielenterveyspalveluiden resurssipula uhkaa suomalaisten perusoikeuksia

Suomi on tottunut näkemään itsensä hyvinvointivaltion mallimaana, jossa jokaisesta pidetään huolta. Mutta onko tämä enää totta mielenterveyspalveluissa? Valitettavasti todellisuus näyttää toisenlaiselta – erityisesti Orpon hallituksen leikkauspolitiikan jälkeen.

Kun hoitotakuu kohtaa resurssipulan

Laura, 32-vuotias Tampereelta, hakeutui viime syksynä terveyskeskukseen vaikean masennuksen oireiden takia. Hänelle kerrottiin, että hoitotakuun mukaan psykiatriseen arvioon pääsee kolmen kuukauden kuluessa. Lopulta odotus venyi viiteen kuukauteen. "Tuntui kuin minut olisi unohdettu," Laura kertoi minulle. "Joka päivä oli taistelu jaksamisesta, ja silti järjestelmä tuntui sanovan: 'odota vielä.'"

Lauran tarina ei ole poikkeus vaan sääntö. Hoitotakuun lupaus murtuu arjen todellisuudessa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tilastojen mukaan vuonna 2024 jopa 40 % mielenterveyspalveluita tarvitsevista joutui odottamaan hoitoon pääsyä yli kolme kuukautta – vaikka laki lupaa pääsyn hoitoon nopeammin. Alueelliset erot ovat merkittäviä: pääkaupunkiseudulla keskimääräinen jonotusaika on 7 viikkoa, Pohjois-Savossa yli 16 viikkoa. Onko tämä yhdenvertaista kohtelua?

Orpon hallituksen leikkaukset syventävät kriisiä

Petteri Orpon hallitus on pahentanut tilannetta entisestään. Vuoden 2025 budjetissa sosiaali- ja terveysmenoihin kohdistettiin merkittäviä leikkauksia. Sosiaali- ja terveysjärjestöjen valtionavustuksista leikataan yhteensä 140 miljoonaa euroa hallituskauden loppuun mennessä. Nämä leikkaukset heikentävät järjestöjen kykyä tukea haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä, ja järjestöt ovat joutuneet supistamaan ja lopettamaan monia tärkeitä palvelujaan, kuten chat- ja kriisipuhelinpalveluja sekä vertais- ja kohtaamispaikkatoimintaa. 

Samaan aikaan kun hallitus puhuu "välttämättömistä sopeutustoimista", se on suonut miljardiluokan veronkevennyksiä varakkaille. Puheet "kaikkien kantamasta taakasta" kuulostavat ontolta, kun samanaikaisesti mielenterveystyöhön kohdistetaan säästötoimia.

On hämmästyttävää, miten lyhytnäköistä tämä politiikka on. Tuoreen Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuksen mukaan jokainen mielenterveyspalveluihin sijoitettu euro tuo takaisin vähintään viisi euroa säästöinä työkyvyttömyyden ehkäisyn, tuottavuuden parantumisen ja muiden terveydenhuoltokustannusten vähenemisen kautta. Hallituksen leikkaukset ovat paitsi epäinhimillisiä, myös taloudellisesti järjettömiä.

Perustuslaillinen kriisi

Suomen perustuslain 19 § lupaa jokaiselle oikeuden riittäviin sosiaali- ja terveyspalveluihin. Kun jonot psykiatriseen arvioon venyvät kuukausien mittaisiksi, voidaanko enää puhua riittävistä palveluista? Väitän, että elämme perustuslaillisen kriisin keskellä, jossa kansalaisen perusoikeudet eivät toteudu.

Perustuslakiasiantuntija Pauli Rautiainen totesi hiljattain Helsingin Sanomien haastattelussa, että "hoitotakuun toimimattomuus mielenterveyspalveluissa luo tilanteen, jossa voidaan perustellusti kysyä, toteutuvatko kansalaisten perusoikeudet". Tästä huolimatta hallituksella ei näytä olevan kiire korjata tilannetta.

Piilotettua eriarvoisuutta

Mielenterveyspalveluiden kriisi kohdistuu erityisen raskaasti heihin, joilla ei ole varaa yksityisiin palveluihin. Kun lääkäri suosittelee psykoterapiaa, mutta Kelan tuet eivät riitä kattamaan kustannuksia ja julkisen puolen jonot ovat kuukausien mittaisia, jäävät varattomammat paitsi tarvitsemaansa hoitoa.

Tällainen kehitys romuttaa suomalaisen yhteiskunnan peruspilareita – ajatusta siitä, että jokainen ihminen on yhtä arvokas ja ansaitsee tarvitsemansa avun taustastaan riippumatta.

Orpon hallituksen leikkaukset kohdistuvat siis kaikkein kovimmin niihin, joilla on valmiiksi vähiten. Tämä ei ole vain resurssikysymys, vaan arvovalinta. Valinta, joka kertoo, keitä yhteiskunnassamme priorisoidaan.

Mikä ratkaisuksi?

Mielenterveyspalveluiden pelastamiseksi tarvitaan välittömiä toimia:

• Korvamerkitty rahoitus mielenterveyspalveluille, joka nostetaan asteittain pohjoismaiselle tasolle (nyt Suomi käyttää mielenterveyspalveluihin 5,6 % terveydenhuollon kokonaisbudjetista, kun Ruotsissa vastaava luku on 9,1 %)
  
  

• Matalan kynnyksen palveluiden lisääminen ja ensikontaktin saaminen hoitoon viikon sisällä yhteydenotosta
  
  

• Psykoterapeuttien koulutuksen lisääminen ja Kela-korvausten nostaminen realistiselle tasolle
  
  

• Digitaalisten mielenterveyspalveluiden kehittäminen – ei korvaamaan ihmiskontaktia, vaan täydentämään sitä

Jos rahoituksesta ollaan huolissaan, rahaa löytyisi vaikkapa perumalla hallituksen kaavailemat suurituloisiin painottuvat veronkevennykset.

Yhteiskuntamme todellinen mitta

Yhteiskunnan arvoja mitataan sillä, miten se kohtelee haavoittuvimmassa asemassa olevia jäseniään. Kun Orpon hallitus on valmis leikkaamaan mielenterveyspalveluista budjettivajeen täyttämiseksi, se tekee samalla näkyväksi arvovalintansa.

Me emme voi hyväksyä yhteiskuntaa, jossa hoidon tarve tunnustetaan lain tasolla, mutta käytännössä jätetään täyttämättä. Emme voi hyväksyä politiikkaa, jossa säästetään sieltä, missä inhimillinen kärsimys on suurinta.

On aika nousta puolustamaan oikeutta mielenterveyteen ja vaatia hallitukselta tekoja sanojen sijaan. Hoitotakuun on oltava muutakin kuin tyhjä lupaus – sen on oltava perusoikeus, joka toteutuu jokaisen suomalaisen kohdalla.