Euroopan häpeä – Kun sokeus Palestiinan kärsimykselle muuttuu rikoskumppanuudeksi

16.07.2025

Euroopan unioni, tuo paperitiikeri, joka puhuu ihmisoikeuksista juhlalausein mutta nielee hiljaa kansanmurhan, on jälleen pettänyt. Tiistainen EU:n ulkoministerikokous oli farssi, esitys ilman loppuratkaisua, jossa palestiinalaisten hätä oli vain taustakohinaa diplomaattien kahvikuppeja kilisyttäville keskusteluille.

Sillä aikaa, kun EU "arvioi tilannetta kahden viikon välein", Gazassa kuollaan joka päivä. Vauvat tukehtuvat pölyyn raunioiden alla, ihmiset ammutaan jonottaessaan jauhosäkillistä avustuspisteellä, eikä kukaan kanna vastuuta. Yli 800 ihmistä on jo kuollut näillä pisteillä. Mutta Eurooppa tyytyy "seuraamaan tilannetta". Tällä tahdilla EU ei seuraa tilannetta – se seuraa historiaa toistaen jälleen kerran häpeällisen hiljaisuuden perinnettään.

Tekopyhyyden mestarit

EU:n ulkosuhdehallinto on jo kesäkuussa todennut, että Israel rikkoo ihmisoikeuksia Gazassa tavalla, joka rikkoo suoraan EU:n ja Israelin välistä yhteistyösopimusta. Ja mitä EU tekee? Pesee kätensä kuin Pilatus. Johtajat nyökyttelevät vakavina, puhuvat "positiivisista signaaleista" ja lykkäävät päätöksiä, koska "ei saavutettu yksimielisyyttä".

Ursula von der Leyen, komission puheenjohtaja, joka kiirehti tuomitsemaan Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan ja ajoi 18 pakotepakettia voimaan, ei ole nähnyt tarpeelliseksi puuttua Israelin väkivaltaan. Miksi? Koska Israel ei ole Venäjä? Vai siksi, että palestiinalaisten henki ei paina yhtä paljon? Tämä on kaksoisstandardien ydin – ja moraalinen konkurssi.

Kansanmurha televisiossa, hiljaisuus kabineteissa

Espanjan pääministeri Pedro Sánchez sanoi sen suoraan: Gazassa on käynnissä kansanmurha. Mutta kuinka moni eurooppalainen johtaja uskaltaa käyttää tuota sanaa ääneen? Harva. On helpompaa puhua "humanitaarisesta kriisistä" tai "turvallisuusuhasta", koska silloin ei tarvitse tehdä mitään konkreettista.

Kansanmurha ei ole enää vain historiaa – se on nykypäivää, ja me näemme sen livenä. Silti EU ei saa aikaiseksi edes kaupallisten sopimusten jäädyttämistä Israelin kanssa. Israel nauttii edelleen EU:n assosiaatiosopimuksen eduista, ikään kuin se olisi normaali valtio eikä apartheid-järjestelmää ylläpitävä miehittäjä.

Missä on moraalinen johtajuus?

Lääkärit ilman rajoja syytti EU:ta poliittisen johtajuuden täydellisestä puutteesta. Eikä syytös ole liioittelua. Kun jotkut maat – kuten Espanja, Irlanti ja Slovenia – yrittävät nostaa päätään ja vaatia sanktioita, toiset – Saksa, Unkari, Tšekki – estävät kaiken edistyksen. Saksa, joka kantaa historiallista syyllisyyttä toisen maailmansodan rikoksista, on nyt tukemassa uutta etnistä puhdistusta hiljaisuudellaan. Eikö historia opettanut mitään?

Palestiinalaisten pakkosiirto, Gazan saarto, infrastruktuurin tuhoaminen ja sairaaloiden pommittaminen eivät ole "turvallisuustoimia", vaan järjestelmällistä tuhoa. Se on apartheidia. Se on kolonialismia. Se on etnistä puhdistusta. Ja Eurooppa katsoo toisaalle – jälleen kerran.

EU kansaa vastaan

Pew Research Centerin tuoreen tutkimuksen mukaan kansalaiset ympäri Eurooppaa – Ranskassa, Saksassa, Puolassa – ovat jo kääntyneet Israelin toimia vastaan. Mutta EU:n johtajat eivät kuuntele kansaa. He kuuntelevat lobbareita, asevientiyhtiöitä ja diplomaattisia suhteita. Kansa näkee, että Israel ei enää ole demokratia, vaan militaristinen apartheid-valtio. Johto sen sijaan peittelee totuutta toistuvilla latteuksilla ja päättämättömyydellä.

Missä ovat eurooppalaiset arvot, kun Palestiina palaa? Missä on vapaus, tasa-arvo ja veljeys, kun lapset kuolevat pommituksissa? Missä on Euroopan ääni, kun vaiennettu kansa huutaa apua?

Palestiinan puolella, ihmisyyden vuoksi

Tässä tilanteessa ei ole enää tilaa puolueettomuudelle. Vaikeneminen on kannanotto. EU:n hiljaisuus on myötävaikuttamista. On aika valita puoli, ja minä valitsen Palestiinan. En siksi, että halveksisin israelilaisia – vaan siksi, että oikeus ja ihmisarvo kuuluvat kaikille, myös palestiinalaisille.

EU:lla olisi kaikki työkalut painostaa Israel lopettamaan väkivalta, saarto ja miehitys. Mutta se ei tee mitään. Siksi vastuu siirtyy meille – kansalaisille, järjestöille, yhteisöille. Meidän on vaadittava boikotteja, vaadittava assosiaatiosopimuksen jäädyttämistä, ja ennen kaikkea: meidän on vaadittava äänekkäästi oikeutta Palestiinalle.

Jos Eurooppa aikoo säilyttää edes rippeen moraalisesta uskottavuudestaan, sen on tehtävä nyt selväksi: kansanmurhan hyväksyminen ei kuulu meidän arvoihimme. Ei enää tyhjää seurailua. Ei enää kahden viikon välein tapahtuvaa arviointia. Vaan tekoja. Nyt.

Palestiina elää – ja Euroopan pitää vihdoin herätä.