Aseet vai ihmiset? Suomen turvallisuus väärien prioriteettien varassa
26.06.2025
Viime aikojen poliittinen keskustelu puolustusbudjetista on karannut käsistä. Suomalaista turvallisuutta yritetään nyt mitata prosenttiluvuilla, ikään kuin kansakunnan puolustuskyky syntyisi Excel-taulukossa. Kun hallitus puhuu puolustusmenojen nostamisesta viiteen prosenttiin bruttokansantuotteesta, ei ole enää kyse maltillisesta varautumisesta, vaan poliittisesta arvovalinnasta – ja erittäin kalliista sellaisesta.
Suomi elää maailmassa, jossa turvallisuuteen kohdistuu monenlaisia uhkia. On totta, että Venäjän aggressiivinen ulkopolitiikka on muuttanut Euroopan turvallisuusympäristöä pysyvästi. Mutta onko ainoa vastaus tähän yhä suurempi asevarasto ja jatkuva varustelukierre? Sotilaallinen puolustus on tärkeä osa kansallista turvallisuutta, mutta yksinään se ei sitä ratkaise.
Kun puolustusmenojen kasvattamisesta tehdään itseisarvo, unohtuu kysymys: mitä me oikeastaan suojelemme? Turvallinen yhteiskunta ei synny pelkästään panssareista ja torjuntaohjuksista, vaan ihmisistä, jotka jaksavat, jotka voivat hyvin, ja jotka kokevat yhteiskunnan oikeudenmukaiseksi.
Tällä hetkellä suomalainen hyvinvointiyhteiskunta on murtumassa. Sosiaaliturvaa on heikennetty, terveydenhuollossa henkilöstö uupuu ja nuorten mielenterveysongelmat ovat saavuttaneet historiallisen tason. Näiden ongelmien keskellä hallitus valitsee käyttää miljardit eurot aseisiin sen sijaan, että se panostaisi ennaltaehkäisevään turvallisuuteen: mielenterveyspalveluihin, koulutukseen, sosiaaliseen tasa-arvoon.
Erityisen huolestuttavaa on, että hallitus on valinnut sitoa puolustusbudjetin bruttokansantuotteeseen. Se tekee puolustusmenoista käytännössä automaatin, joka paisuu talouskasvun mukana riippumatta todellisesta tarpeesta. Olisiko kuitenkin järkevämpää arvioida puolustusvoimien tarpeet sisällöllisesti eikä mekaanisesti prosenttiluvuilla? Nykyinen malli muistuttaa enemmän poliittista symboliikkaa kuin vakavasti otettavaa turvallisuuspolitiikkaa.
Unohtamatta sitä, että kenellekään ei ole hyötyä huippuunsa viritetystä asejärjestelmästä, jos varusmiehiä ei enää riitä. Nuorten fyysinen ja psyykkinen kunto heikkenee vuosi vuodelta. Meidän pitäisi kysyä, miksi yhä useampi nuori uupuu jo ennen aikuisuutta. Turvallisuutta ei rakenneta rautaa lisäämällä, vaan ihmisten hyvinvointia vahvistamalla.
Samalla kun hallitus kiristää vyötä köyhimpien ympäriltä, se keventää hyväosaisten verotusta ja alentaa polttoaineveroa. Tämä kertoo paljon hallituksen arvomaailmasta: aseet ja yksityisautoilu ovat tärkeämpiä kuin peruspalvelut ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus.
Turvallisuus ei ole pelkkää uhkien torjumista – se on myös tulevaisuuden rakentamista. Ja tällä hetkellä suurin uhka ihmiskunnan turvallisuudelle ei tule rajan takaa, vaan planeetan kantokyvyn romahtamisesta. Ilmastokriisi, biodiversiteetin kato, vesivarantojen ehtyminen – nämä ovat eksistentiaalisia uhkia, joita ei voi torjua hävittäjillä tai tykeillä.
On käsittämätöntä, miten ilmastotoimiin suhtaudutaan kuin niihin ei olisi varaa, mutta asehankintoihin löytyy miljardeja. Puhutaan huoltovarmuudesta, mutta unohdetaan, että ilman toimivia ekosysteemejä ja elinkelpoista ilmastoa ei ole mitään huollettavaa.
Turvallisuusstrategia, joka ei ota huomioon ympäristön tilaa tai kansalaisten hyvinvointia, on lopulta hauras. Se voi näyttää vaikuttavalta juhlapuheissa ja tilastoissa, mutta todellisessa kriisissä sen puutteet paljastuvat nopeasti.
Meidän tulisi ottaa oppia laajasta turvallisuuskäsityksestä, jossa yhteiskunnan eheys, sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja ympäristön kestävyys ovat keskeisiä elementtejä. Sotilaallinen valmius on osa tätä kokonaisuutta, mutta se ei saa syrjäyttää kaikkea muuta.
Aseet eivät tuo vakautta, jos kansa voi huonosti. Talous ei kukoista, jos planeetta kuolee. Ja yhteiskunta ei kestä, jos ihmiset eivät koe kuuluvansa siihen.
Nyt olisi aika vaihtaa suunta. Meidän ei tarvitse valita turvallisuuden ja hyvinvoinnin välillä – ne kulkevat käsi kädessä. Mutta se vaatii rohkeutta ajatella toisin kuin prosenttien ja varustelun logiikka meille sanelee.